Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Kylmä sota on kylmimmillään ja maailman silmät katsovat Berliinin muurille. Berliinin läntistä tiedusteluoperaatiota johtavan Alec Leamasin mieli masentuu, kun hän näkee parhaan itäsaksalaisen tietolähteensä murhan idän ja lännen rajalinjalla juuri, kun tämä kaksoisagentti oli loikkaamassa länteen. Leamas palaa Lontooseen, jossa tiedustelupalvelu asettaa hänelle uuden erittäin salaisen tehtävän, jonka tarkoituksena on vaarallisen saksalaisvakoojan surmaaminen. Operaatio vaatii kuukausien valmistelun, jona aikana Leamas näennäisesti jättää kaiken vanhan taakseen ja ajautuu täysin tuuliajolle. Sitten, kun aika on kypsä, Leamas loikkaa itään, mutta operaatio ei menekään ihan niin kuin Leamasin oli annettu ymmärtää.
John le Carré loi varhaisella tuotannollaan normit tiukkaotteiselle kylmän sodan vakoojatrillerille, ja hänen kolmas teoksensa Mies kylmästä on klassinen esimerkki genrestä. Juoni on monimutkainen, mutta kerronta etenee varsin suoraviivaisesti. Kovinkaan syvälliseen henkilökuvaukseen le Carré ei ryhdy, vaan pääpaino on tapahtumilla, tai oikeastaan jopa virkakoneistojen – niin läntisten kuin itäistenkin – pyörähtelyllä.
Kirjan tärkein sanoma oli varmasti melko kova pala aikanaan 1960-luvulla. Le Carré nimittäin suomii kovin sanoin koko läntisen maailman ideologiattomuutta ja toisaalta kerta toisensa jälkeen nousee myös esille se, että eivät rautaesiripun itäpuolen vakoojat niin kovin erilaisia läntisiin kollegoihinsa nähden ole. Niin juuri, kollegoihinsa – Alec Leamas selvästi kunnioittaa vastapuolen kuulustelijoiden ja urkkijakoneiston ratasten ammattitaitoa, ja tunnustaa selvästi omat puutteensa ja herkkäuskoiset lipsahduksensa. Hieno veto kirjailijalta!
Kuka onkaan konna ja ketä huijataan? Le Carré ainakin huijaa lukijaa ties kuinka monesti. Näemmä paras tapa harhauttaa vastapuolta on kertoa totuus. John le Carrén Mies kylmästä on hieno jännäri, jota kelpaa vinkata vielä 50 vuotta julkaisun jälkeenkin.
