Mielensäpahoittaja joutuu kiperän tilanteen eteen. Emäntä makaa Kuusikodin vuodeosastolla, eikä ole kotona laittamassa miehelle ruokaa. Hyvä kotiapukin menee ja tilalle tulee joku aivan kelvoton nuori tyttö. Mies ei kuitenkaan anna periksi: jos osaa rakentaa taloja, osaa varmasti laittaa myös ruokaa.
No, eihän se ihan niin helppoa ole, mutta kyllä mieheltä ruoanlaitto onnistuu. Lopputulos on jopa niin hyvä, että naapurin Kolehmainenkin ottaa toisen lautasellisen. Siinä sivussa – kahdeksankymppisenä – alkaa pikkuhiljaa arvostamaan sitä työtä, mitä emäntä keittiössä vuosikymmenten ajan teki.
Nälkähän tätä lukiessa tulee. Mielensäpahoittajalla on luonnollisesti vankat mielipiteet siitä, mikä on kelvollista ruokaa ja mikä ei. Sukupolvien kuilu poikaan ja miniään ja nykymaailman menoon tulee vastaan monta kertaa.
Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike on taas kerran hieno kirja: hauska ja koskettava. Mielensäpahoittaja on upea päähenkilö, jota Kyrö kuvaa rakkaudella ja huolella. Lukija ei pääse pahoittamaan mieltään muusta kuin siitä, että taas kerran kirja loppuu aivan kesken – näitä juttuja olisi lukenut toisetkin 130 sivua aivan ongelmitta.