Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Nyt on vähän hankala kirja vinkattavana, nimittäin Paul Austerin uusin teos Mielen maisemissa. Auster on yksi amerikkalaisen nykykirjallisuuden suurimmista nimistä, äärimmäisen älykäs ja analyyttinen kirjoittaja, jonka teosten parissa olen aiemmin aina viihtynyt erinomaisesti – tuntuu, kuin Austerin kirjojen äärellä olisi aina itseään sopivasti fiksummassa seurassa. Mutta siinä missä tämän kirjan selkeä sisarteos, kehon muistia käsittelevä Talvipäiväkirja osuu erinomaisesti maaliinsa, on ilmeisen nopeasti sen jälkeen kirjoitettu Mielen maisemissa valitettavasti harhalaukaus.
Mielen maisemissa jakautuu neljään osaan, joista ensimmäisessä Auster pyrkii kuvaamaan omaa lapsuuttaan varhaisimmista muistikuvistaan ja vaikuttimistaan noin kymmenvuotiaaksi. Omien sankareiden etsintä, urheiluharrastukset, eritoten tietenkin baseball, aikuiset ympärillä ja muu ympäröivä sodanjälkeinen keskiluokkainen Amerikka luovat nuoresta taiteilijanalusta vähitellen sitä, mikä hänestä tulee. Tämä osa on taattua Austeria: filosofinen, pohdiskeleva, hämmästyttävän tarkka ja suora omakuva on paitsi kiinnostava myös erinomaisesti kirjoitettu.
Kirjan toisesta osasta alkaen Auster tuntuu kadottavan suunnan. Kaksi iskua päähän on otsikkona kirjoitukselle, jossa Auster analysoi kahta häneen vahvasti vaikuttanutta elokuvaa. Kymmenvuotiaana nähty Mies joka kutistui ja muutamaa vuotta myöhemmin koettu Olen vainottu kahlekarkuri muuttivat kumpikin perustavalla tavalla Austerin sisintä. Auster käy elokuvat hetki hetkeltä, ajatus ajatukselta läpi. Elokuvat tulevat niin lähelle, että ei niitä enää itse tarvitsisi edes katsoa, niin tarkasti Auster elokuvat ja niiden herättämät tunteet käsittelee.
Kolmas osa Aikakapseli on varattu Austerin kirjeille hänen ensimmäiselle vaimolleen. Kirjeissä parikymppinen Auster purkaa ikäväänsä rakastaan kohtaan ja toisaalta oman elämänsä suunnan puutetta. Näissä vanhoissa kirjeissä ja niiden katkelmissa on helposti tunnistettavissa oman tyylinsä vähitellen löytävä nuori kirjailija, mutta toisaalta – on näitä jo luettu. Neljäs osa on kuvagalleria.
Kuten tästä arviostakin käy ilmi, arvostan kovasti Austeria kirjoittajana, mutta nyt tuntuu siltä, että tämä jatkuva itseanalysointi on jo mennyt liian pitkälle. Mielen maisemissa on siksi vaikea vinkattava, koska ei se huono ole, mutta ei sitä oikein myöskään jaksa. Ehkä tämä maistuisi paremmalta, jos välillä saisi taas lukea Austerilta ihan niitä tavallisia romaanejakin.
