Petri Tammisen aiheena on mies. Isä, autoilija, koiramies, sotilaan poika, ravimies, Pohjanmaalla asuva mies. Ja moni muu.
Lyhyen proosan taitaja Tamminen kirjoittaa miehistä tarkasti, yllättävästi ja hauskasti. Lyhyet, usein vain parin sivun mittaiset kertomukset kuvaavat tilanteita, joita mies kohtaa. Rakkaus, humala, kuolema, seksi. Ja moni muu. Miehen ikävää lukiessani nauroin, ja paljon nauroinkin. Kuitenkin jossain rivien takana vilahteli myös totuuden palasia, ripaus traagisuuttakin. Tammisen miehissä ei ole liikaa karikatyyrinomaisuutta, mikä tekee heistä aidon tuntuisia. Ymmärrän, että Tammisen tyyliä on joskus verrattu Kaurismäen elokuviin.
Miehen ikävä toimii parhaiten, jos sen malttaa lukea vähän kerrallaan. Tiivis teksti kestää useammankin lukukerran, ja nämä toimivat myös ääneen luettuina! Tammisen teksti kuitenkin synnyttää himon lukea lisää, vielä vähän lisää, ehkä yhden jutun vielä… Minulla ei ollut malttia lukea maistellen. Hotkin koko kirjan. Mutta palaan siihen uudelleen, nyt jo tarina kerrallaan.