Jouko Rikkinen: Metsät Suomen luonnossa

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Vaikka suomalaiset kaupunkilaistuvat kiihtyvällä tahdilla, niin lähes jokaisella on jonkinlainen suhde metsään. Metsä mielletään usein vain puina, mutta ekologisessa merkityksessä siihen kuuluvat yhtä lailla kaikki elävät eliöt ja kasvualusta. Kirja kertoo eri metsätyypeistä sekä ennen kaikkea niiden kasveista ja eläimistä.

Aluksi kerrotaan eri metsätyyppien luokittelusta ja yleisemmistä asioista, mutta pian päästään tutustumaan tarkemmin erilaisiin metsiin. Sivuja ei tarvitse kauan selata, kun huomaa, että eroja eri metsätyyppien välillä on kirjaimellisesti ruohonjuuritasolta lähtien. Jo aluskasvillisuus kertoo paljon. Kuvat ovat pienikokoisia ja ehkä juuri siksi useimmat ovat tarkkoja lähikuvia yhdestä lajista.

Tietopaloja riittää moneen lähtöön ja ne ovat helposti omaksuttavia. Tiesitkö, että valtaosa metsän eläimistä on niveljalkaisia tai matoja?

Hyödyllinen ja kätevä opas kuten Jouko Rikkisen aiemmatkin vastaavat. Lukiessa tekee mieli lähteä heti ulos, ottaa kirja mukaan ja määrittää lähimetsän tyyppi.

Joni

Vuodesta 2007 Kirjavinkkeihin kirjoittanut Joni Sundström lukee monipuolisesti. Intohimoinen luonnon tutkiminen ja retkeily ovat elämäntapoja, joten luontokirjat kiinnostavat erityisesti. Kotisivut: Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...