Kirjan päähenkilön Lauran tarina liikkuu kahdella tasolla: laajan kirjallisuuden kurssia vahvassa kaveripiirissä suorittavana lukiolaisena Keravalla ja muutama vuosi myöhemmin kirjallisuuden opiskelijana Helsingissä.
Opettajansa innostamina vanhasta kirjallisuudesta ja metsän symboliikasta ja alkuvoimasta syttyneet nuoret lukiolaiset päätyvät dekadenttiin leikkiin, jossa on elämänpaloa, vaaraa ja voimaa. Muutama vuosi myöhemmin Laura joutuu palaamaan Keravan tapahtumiin jälleen kerran.
Toisena tasona kirjassa on Lauran ja tämän kirjallisuudentutkijaäidin suhde, miten tyttären kirjallisuusinnostus kehittyy kuuluisan äidin varjossa. Äiti tutkii L. Onervaa ja yrittää toipua miehensä, Lauran isän, tapaturmaisesta kuolemasta. Äidin ja tyttären suhde on mutkikas juttu, samoin Lauran suhteet ystäväpiiriinsä, sekä romanssit että ystävyydet.
Tarinasta tulee väistämättä mieleen Jumalat juhlivat öisin, jossa pyöritellään samanlaista kuviota. Teema on tosin toinen. Tarttin kirjassa se kantavin teema taitaa olla syyllisyys, Metsänpimeässä tarinan rakenne on toisenlainen ja ryhmän jäsenten väliset valtakuviot ovat merkittävämmässä osassa.
Metsänpimeä on kirjallinen jännäri, jonka loppua lukiessani päädyin valvomaan pidempään kuin olisi pitänyt. En vain malttanut laskea kirjaa käsistäni. Tarinassa on teinipaatosta, nuoruuden vimmaa, kirjallista nimienpudottelua ja omaa taikaansa, joka vetää lukijan tiukasti otteeseensa. Metsänpimeä on kiehtova keitos.