Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Menneille sukupolville maailma oli metsien peittämä, mystinen paikka, jossa puilla oli aivan oma merkityksensä. Oli suojelus- ja uhripuita, karsikkomäntyjä, jotka estivät kuolleita palaamasta kotiin ja puita, jotka yhdistettiin noituuteen, kuten verenpunaiseksi värjäytyvä tervaleppä. Vanhan maailmankuvan sydämestä löytyi mikäpä muu kuin kosminen maailmanpuu, joka kannatteli koko taivasta harteillaan. Nykyaikainen talousmetsä tuskin voisi olla kauempana vanhasta aarniometsien valtakunnasta ja sen mielenmaisemasta.
Sarjakuvataitelijia Sanna Hukkanen ja kulttuuriantropologi Inkeri Aula ovat tarttuneet kirjaprojektissaan varsin mielenkiintoiseen aiheeseen. Metsänpeitto on kokoelma kansanperinnettä, historiaa ja mytologiaa. Sarjakuvien aiheiksi on valikoitunut kahdeksan suomalaista puulajia ja niihin liittyvät uskomukset ja kertomukset.
Tarinakokoelma on varsin monipuolinen: jotkut ovat melkeinpä kauhukertomuksia, toisessa päästään revittelemään vanhaa tarua vienankarjalan kielellä, kolmas kertoo miten koivu ja äidinrakkaus liittyvät toisiinsa. Koska tarinat ovat keskenään varsin erilaisia, niin on vain sopivaa, että visuaalinen tyyli seuraa esimerkkiä. Jokainen tarina on kuvitettu hieman eri tavalla, mikä tekee kirjasta komeaa luettavaa.
Aluksi kirjan aihe tuntui nykylukijalle hieman kaukaiselta, mutta tosiaan, onhan arkipäiväisissä ilmaisuissammekin vieläkin paljon kaikuja vanhasta ajattelusta. Riistaa ja kalaa edelleen pyydetään, vaikka pyyntöä ei enää osoitetakaan metsänhaltija Tapiolle tai metsänemännälle. Saatamme myös käskeä toista ihmistä painumaan hiiteen, tosin menneinä aikoina tämä olisi ollut myönteinen ilmaisu, sillä hiisilehdoissa ajateltiin olevan parantavaa voimaa.
Metsänpeitto onnistuukin erityisesti siinä, miten se onnistuu kommentoimaan myös nykyaikaa. Ennen vanhaan ympäristöä kunnioitettiin vastavuoroisessa suhteessa. Vaikka nykyään tiedämmekin luonnosta enemmän kuin koskaan, niin toisaalta monesti unohdamme itse myös kuuluvamme kokonaisuuteen, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen.
Metsänpeitto on miellyttävän kunnianhimoinen sarjakuva, joka osoittaa jälleen kerran, että ei ole aihetta, jota ei voisi käsitellä sarjakuvan keinoin.