Yleensä tehdään kirjaan pohjautuvia elokuvia, mutta Metsän tarinassa on toisin päin. Ville Suhosen ja Kim Saarniluodon ohjaama dokumenttielokuva keräsi valtavasti katsojia, ja nyt tarina on myös kovien kansien välissä.
Elokuvaversiossa päähuomion veivät itse metsä ja sen asukit, kertojan jäädessä enemmän taustalle. Kirjassa teksti pääsee oikeuksiinsa ja aukeaa paremmin. Siinä vuorottelevat omakohtaiset kokemukset, metsän eläinten seuraaminen sekä vanhat uskomukset ja tarinat. Nuori poika kertojana toimii mainiosti.
Kirjan kuvitus on tekstin tapaan elokuvasta tuttua. Siinä ei tavoitella taivaita, vaan metsän monimuotoisuutta ja rauhoittavaa tunnelmaa. Hyvä niin. Harvoin keskellä metsää näkeekään valtavaa väri-iloittelua tai laajoja maisemia, vaan huomio keskittyy pieniin yksityiskohtiin.
Metsän tarinan voima on siinä, että se ei kerro liikaa, eikä myöskään yritä valistaa väkisin. Lukija kokee itsekin olevansa metsäretkellä. Tällä retkellä on mahdollisuus nähdä, ja etenkin ymmärtää jotain ainutlaatuista, jos vain haluaa vastaanottaa sen kaiken.
Upea kunnianosoitus metsälle on ansainnut myös kirjansa.