Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
1970-luvun alussa amerikkalaissatiirikko Kurt Vonnegut täytti 50 vuotta. Mestarien aamiainen on tavallaan kirjailijan syntymäpäivälahja itselleen, eräänlainen välitilinpäätös. Kirjasta on tullut yksi Vonnegut-fanien suurista suosikeista, mikä onkin itse asiassa melko helppo ymmärtää: Mestarien aamiainen on monin tavoin hyvin tyypillinen edustaja Vonnegutin bibliografiassa. Se ajoittuu ajallisesti suunnilleen puoleenväliin hänen tuotannossaan, se kertoo Amerikasta ja amerikkalaisista melkoisen pirullinen pilke silmänurkassaan, sen tapahtumat eivät etene puhtaan kronologisesti.
Yhtenä henkilöhahmoista on jälleen tuntematon, mutta tuottoisa tieteiskirjailija Kilgore Trout – tällä kerralla vallan pääosassa, kuten myös teoksessa Ajanjäristys (1997). Kirjailija itse esiintyy kirjassa sekä henkilönä että vahvasti läsnä olevana kaikkitietävänä kertojana ja muutenkin kirjassa on paljon oikeastaan mitenkään itse juoneen liittymätöntä, melko irrallista tarinointia. Kirjan alussa lohkaistu juttu tai vitsi tai jokin muu tehoste (tämän kirjan tapauksessa pienten yksityiskohtien selittäminen joko napakalla määritelmällä tai yksinkertaisella kuvalla) toistuu usein moniin muotoihin varioituna. Kirjassa on siis jälleen melko irvokas kirjailijan tekemä kuvitus. Ja niin edelleen.
Edelleen tyypillisenä piirteenä Vonnegutin kirjoille Mestarien aamiaisen juoni on enemmänkin sivuseikka. Tieteiskirjailija Kilgore Trout antaa yhden kirjoistaan autokauppias Dwayne Hooverille luettavaksi Midland Cityn taidefestivaalien alla. Hoover tulee hulluksi ja vahingoittaa tusinaa sivullista. Siinäpä oikeastaan se. Tämän Vonnegut kertoo kirjan ensimmäisen luvun ensimmäisellä sivulla. Ja sitten edetään väistämättä kohti tuota kohtalokasta tapaamista.
Mikä sitten tekee Mestarien aamiaisesta – kuten muistakin Vonnegutin teoksista – niin kovin vetoavaa luettavaa? Miksi itsellänikin on tällä hetkellä menossa jo ainakin kolmas lukukierros näihin kirjoihin? Vonnegutin tapa ilmoittaa ensimmäisellä sivulla oikeastaan kaikki tapahtumat on melko aseistariisuva (näin tapahtuu monissa muissakin hänen teoksissaan, ehkäpä kaikkein alleviivatuimmin juuri edella mainitussa Ajanjäristyksessä). Näin luodaan oikeastaan vain viitekehys kirjailijan päiväkirjanomaiselle huomioinnille asiasta ja asian vierestä. Ja juuri Vonnegutin tapa lähteä pienestäkin yksityiskohdasta harhailemaan jonkin ajatuksen perässä tekee tekstistä leppoisaa tarinointia, jonka seuraaminen on hyvin viihdyttävää.
Kurt Vonnegut on eräs ehdottomia lempikirjailijoitani, ja vaikkei Mestarien aamiainen ehkä aivan minun terävin suosikkini hänen kirjoistaan olekaan, niin voin sitä mielihyvin suositella kaikille vinksahtaneen huumorin ystäville. Vaikkapa vain kiinnostuksen herättäjänä ja porttina kohti Vonnegutin muita teoksia.
