Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Vuosi 1925 on kääntynyt seuraavaan ja sairas, köyhä sekä nälkäinen kirjailija odottaa tiliään maksaakseen velkansa, erityisesti sen L. Onervan osuuden. Näin alkaa Hannu Mäkelän teos Mestari, jossa pääsemme tekemään reilun 500 sivun mittaisen matkan yhden maamme merkittävimpien kirjailijoiden pään sisään. Kyseessä on Finlandia-voittaja vuodelta 1995.
Kuten te, jotka olette kirjoittamisiani aikojen saatossa seurailleet tiedätte, olen ottanut haasteekseni läpilukea fiktiiviset Finlandia-voittajat. Matka on tähän mennessä ollut melko mieletön; kaksitoista antoisaa pysähdystä, varmasti yksi lukijanelämäni parhaita päätöksiä. Mutta joka tapauksessa haluan olla suora: Tämä kahdestoista matkalleni osunut etappi oli tähän mennessä se haastavin, osittain jopa eräänlaista rimpuilua, lukemista jolle toisissa tilanteissa en enää alistu, jätän kesken. Mutta Finlandia-hiihdossani en anna periksi, sivakoin loppuun, tuli mitä tuli.
Missään nimessä edellä kirjoitettu ei kuitenkaan tarkoita sitä, että olisin totaalituomitsemassa Mäkelän työtä, ei, hienohan se on, aikalaiskieline kaikkineen. Mutta hiukan pitkältä tämä tuntui, juuri sillä tavalla pitkästyttävältä kuin nämä tajunnanvirtaromaanit silloin tällöin tapaavat tuntua. Haikailua ja kaipailua.
Lähdemme Eino Leinon matkaan hänen sairasvuoteeltaan. Miehen kunto on heikko – tulihan tästä lopulta myös se kuolinvuode – mutta uskoa riittää, niin paranemiseen kuin uusiin hankkeisiinkin, teoksiin ja taloon. Tuohon vuoteeseen me kuitenkin hänet lopulta jätämmekin makaamaan; ei hän enää noussut, ei parantunut, kuoli vain 47 vuotiaana. Mutta väliin mahtuu paljon, kokonainen elämä. Ja sen Mäkelä teoksessaan kuvaa, Leinon sanoin, Leinon tuntein. Tämän Mäkelä tekee taidokkaasti, solahtaa Leinon sisuksiin, joka sanan voisi uskoa runoilijan omaksi.
Hetkittäisistä tylsistyneisyyden tunteistani huolimatta jatkan kirjoitelmaani positiivisin sävyin: Ennen Mestaria Eino Leino oli minulle tuntematon; toki hänen tuotantoaan tunsin jonkin verran, mutta mies itse, hänestä en tiennyt oikeastaan mitään. Nyt tiedän. Samoin koin mielenkiintoiseksi tutustua runoilijan elinpiiriin, johon tuntui kuuluvan koko aikansa taiteilijakaarti: L. Onerva, Kallas, Sibelius, Vallgren, Madetoja, Gallén, joitakin mainitakseni. Toki on yritettävä pitää mielessä, että teos kuitenkin on romaani, fiktiota, mutta joka tapauksessa uskon, että näin se pitkälti on mennyt ihan ”oikeassakin” elämässä. Niin Leinon naisasiat, hänen kolme avioliittoaan ja kiemurainen suhteensa L. Onervaan kuin aikansa ulkomailla tulevat hyvin kuvatuiksi, samoin hänen kipuilunsa köyhyyden ja taiteilijuuden maailmassa, hänen paheksututkin elintapansa. Vaikka Leinolle ympäröivä maailma ei yhtä julma kuin esimerkiksi Aleksis Kivelle ollutkaan, saipa hän hiukan jopa makustella menestystään, nosti perinteiseen tapaan vasta kuolema hänet lopulliselle jalustalleen.
Entäpä Mestari sitten? Tuo loppuunhiomaton teos, jonka mukaan Mäkelä on romaaninsa nimennyt, kulkee alusta loppuun taustalla, ehkä jääden tarkoituksellisestikin tietynlaiseen hämäryyteen. Sen kohtalo ei selviä, eräänlainen mysteerius jää sen ylle leijumaan.
Kaiken kaikkiaan päädyn varovasti suosittelemaan teosta; tajunnanvirtalukijoille, 1800- ja 1900-lukujen suomalaisesta kulttuurimaailmasta kiinnostuneille, Finlandia-haukoille, muillekin pitkäjänteisille lukijoille.
P.S. Jos tämä sukellus Eino Leinon pään sisään ei vielä riitä, Hannu Mäkelä tarjoilee käsittääkseni saman tyyppisen mahdollisuuden teoksessaan Kivi vuodelta 2010. Ei liene epäselvää, kenet tuolloin keskiöstä kohtaammekaan.
