Guy Delisle: Merkintöjä Jerusalemista

Merkintöjä Jerusalemista

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Sarjakuvapiirtäjä Guy Delisle asui perheensä kanssa vuoden uudessa paikassa vaimonsa työn takia, tällä kertaa Israelissa Jerusalemin kaupungissa. Tuloksena on sarjakuvaromaani Merkintöjä Jerusalemista.

Kaupunki on täynnä eri uskontokuntiin ja kansanryhmiin kuuluvia ihmisiä, jotka on useimmiten separoitu omille alueilleen. Alueet taas saattavat jonkun mielestä kuulua joillekin toisille kuin sen tämänhetkisille asukkaille. Ihmisillä tuntuu olevan ennakkoluuloja toisia ryhmittymiä kohtaan ja käyttäytymismallit ovat tietynlaisia.

Israel ja Jerusalem tuntuvat olevan kaiken kaikkiaan varsin sekavia ja monimutkaisia. Sarjakuvan henki tuntuukin välillä olevan, miksi kaikesta pitää tehdä niin vaikeaa. En tiedä, oppiko Delisle vuoden aikana ymmärtämään aluetta ja sen ihmisiä. Minä ainakin menin kirjan aikana vain entistä enemmän sekaisin tilanteesta, koska en pahemmin seuraa maailmanpolitiikkaa.

Teos on siis taustaidealtaan melko samanlainen kuin aikaisemmatkin Delislen tekemät sarjakuvaromaanit: siinä kuvataan heidän perheensä arkielämää sekä paikallisia ihmisiä ja ilmiöitä. Piirrosjälki on harmaasävyistä ja periaatteessa suhteellisen yksinkertaisen graafista, mutta seassa on välillä pikkutarkkoja maisemakuvia.

Merkintöjä Jerusalemista sai vuoden parhaan albumin palkinnon Angoulêmen sarjakuvafestivaaleilla vuonna 2012. Laadukkaasta teoksesta on siis kyse, tätä sopii suositella erityisesti maailmanpolitiikasta tai eri kulttuureista kiinnostuneille.

Veera

Olen kohta kolmikymppinen lukutoukka pääkaupunkiseudulta. Jännityskirjoja lukuunottamatta kelpaa melkein mikä tahansa kirjallisuus, mutta tänne vinkkaan eniten lasten- ja nuortenkirjoja. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...