Vilhelm Huurna on merikapteeni, jolla on melko iso ammatillinen ongelma: hänen laivansa eivät oikein tahdo pysyä pinnalla. Huurna itse menettää uskonsa purjehdukseen moneen kertaan, mutta läheiset ihmiset, Askaisten pitäjän isot isännät, rohkaisevat Huurnaa lähtemään aina uudestaan merille. Aika kuluu, mies vanhenee, laivat vaihtuvat.
Meriromaani on melkoinen tyylinäyte Petri Tammiselta. Hän vie lakonisen ilmaisunsa aivan äärimmilleen. Kaikki ylimääräinen on karsittu pois, ja jäljelle on jäänyt vain olennaisin, tarina. Lyhyet lauseet ja harvahko ladonta tekevät Meriromaanin lukemisesta helppoa. Silti alle 150-sivuisessa kirjassa ehtii tapahtua paljon, Huurna ehtii purjehtia vuosikymmeniä maailman meriä.
Jonkin jännän kierrepallon kautta Meriromaani tuo mieleen Volter Kilven Alastalon salissa, eikä tämä outo assosiaatio tule pelkästään temaattisesta, ajallisesta ja paikallisesta yhteydestä. Tammisen ja Kilven ilmaisut eivät voisi juuri kauempana toisistaan olla, mutta ehkä se on sitten se viimeinen asia, mikä molemmista teoksista mieleen jää: tunnelma. Usko ihmiseen, yksilöön on voimakas.
Petri Tamminen on hyvä kirjailija, joka tietää, mitä tekee. Meriromaani kannattaa lukea.