Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Menetelmällinen eli proseduraalinen kirjallisuus on sellaista, joka on kirjoitettu noudattaen jotain ennalta asetettua periaatetta, rajoitetta tai sääntöä. Tuoreesta esimerkistä käy Georges Perecin Häviäminen, joka on ranskaksi kirjoitettu käyttämättä kielen yleisintä vokaalia e:tä, ja jonka Ville Keynäs suomensi vastikään jättäen suomennoksesta pois kaikki a-kirjaimet.
Perec kuului Oulipoon eli ”mahdollisen kirjallisuuden työpajaan”. Vuonna 1960 perustettu Oulipo tunnetaankin keskeisenä menetelmällisen kirjallisuuden määrittelijänä ja toimijana. Post-Oulipo ry:n ja Mahdollisen kirjallisuuden seuran julkaisema Menetelmällisen kirjallisuuden antologiakin nojaa vahvasti oulipolaiseen käsitykseen kokeellisesta kirjallisuudesta. Kirjan avaakin Markku Eskelisen analyysi Oulipon sokeista pisteistä ja menetelmällisen kirjallisuuden kentästä Oulipoa laajemminkin. Juri Joensuu on haastatellut Oulipo-tutkijoita, jotka pohtivat Oulipon perintöä ja tulevaisuutta.
Antologian toinen osa alkaa menetelmällisen kirjallisuuden peruskäsitteitä esittelevällä sanastolla, jonka on koonnut Marko Niemi. Joensuu ja Harry Salmenniemi puolestaan esittelevät tarkemmin eräitä menetelmällisen kirjallisuuden menetelmiä ja esimerkiksi näyttävät, miten antonyyminen käännös ruhjoo Antti Hyryn novellin uuteen uskoon parillakin eri tavalla. Kääntämisen ystäville herkkua on Ville Keynäsin artikkeli Perecin suomennoksesta – artikkelia kirjoittaessaan Keynäs oli jo aloittanut Häviämisen suomentamisen.
Kolmannessa osassa on esimerkkitekstejä. Sami Liuhdon a-kirjaimeton romaanikatkelma Tuskien tiellä on vimmaisen pakkomielteistä vyörytystä, johon kirjainrajoitus tuo oman viiston tunnelmansa. Jarkko Tontin substantiivien vaihtamiseen perustuvalla S+5-menetelmällä käsittelemä Suomen perustuslaki eli Suomukärsäkkään peruukintekijä on aivan hillitön huumoripommi, jossa lakitekstin muodollisuus törmää yllättävien sanavalintojen absurdismiin:
Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustietoa asettaa eri asemakelloon sukuvaakunan, ikämieshiihtäjän, alkuunlähdön, kielineron, usniinihapon, vakinaismäärän, mielisairauden, teryleenin, vanadiinin tai muun henkilöllisyyskorttiin liittyvän syyhyvoiteen perustiedolla.
Sinikka Vuolan khimairateksti, joka törmäyttää Aleksis Kiven proosaa tietokirjallisuuteen osoittaa ennen kaikkea menetelmän hankaluutta. Lopussa on vielä Eskelisen ja Maria Matinmikon Lähes tunnistamaton mahdollisuus menettää, jossa menetelmä liittyy lukijaan. Tähän teokseen kannattaa kuitenkin tämän kirjan sijasta tutustua digimuodossa Nokturnossa, jossa se toimii tarkoitetulla tavalla: nettisivuille ohjelmoidussa versiossa haistellaan käyttäjän tekemisiä ja teksti elää esimerkiksi sen mukaan, miten kauan lukija kunkin tekstifragmentin äärellä viipyy.
Lopuksi antologian huipentaa Eskelisen ja Jaakko Yli-Juonikkaan 200 578 509 309 952 Talvimatkaa, jossa on tosiaan 200 biljoonaa muunnelmaa Perecin Talvisesta matkasta. Teksti on pilkottu neljääntoista palaseen, joista jokaisesta on kymmenen eri tavoin muunneltua versiota. Nämä voi sitten lukea ylhäältä alas, alhaalta ylös tai sivusuunnassa niin, että muodostuu nimen mukaiset 200 biljoonaa eri muunnelmaa. Muutama jäi vielä lukematta.
Menetelmällisyyden mielekkyydestä voidaan keskustella. Tässäkin antologiassa on monentasoista materiaalia, joista suurin osa on nähdäkseni jollain tasolla kiinnostavaa, mutta pienempi siivu kirjallisesti sen tasoista, että sitä itsenäisesti viitsisi lukea. Toisaalta esimerkiksi Perecin kirjat ovat erinomaista kirjallisuutta, joten mitään estettä ei sille ole, etteikö menetelmällisyys voisi tuottaa hyvää luettavaa. Tässä käsitelty tapa tehdä menetelmällistä kirjallisuutta on kapea eikä suinkaan kata kaikkea mahdollista, mitä kirjallisella kentällä voi tehdä, mutta jos on tällaiseen kokeellisuuteen kallellaan, Menetelmällisen kirjallisuuden antologia antaa ideoita ja herättää kokeilemaan itsekin.
Kirjasta on julkaistu sen verran pieni painos, ettei sitä mitenkään helposti käsiinsä saa kuin kirjastosta, mutta onneksi kirja on saatavilla myös PDF-muotoisena. Hieman helpommin lähestyttävä tapa tutustua menetelmällisen kirjallisuuden konsteihin on Vuolan ja Laura Lindstedtin 101 tapaa tappaa aviomies, jossa samaa lähdetekstiä varioidaan 101 eri tavalla.
