Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Chimamanda Ngozi Adichie kertoo kirjassaan elämästään Nigeriassa ja siitä, miten hänen ystävänsä, vanhempansa ja jopa tuntemattomat ihmiset alkoivat luonnehtia häntä feministiksi hänen ajatustensta ja tekojensa takia.
Adichie otti selvää feminismistä ja huomasi sen olevan kiva juttu. Tästä alkaa kirjailijan matka ymmärrykseen siitä että kirjoitti romaaneissaan feminismistä ja miten se edisti nigerialaisten naisten ihmisoikeuksia.
Nigeriahan on öljystä vauras valtio, joka kärsii äärimmäisestä korruptiosta ja sisällissodasta, jossa nigerialaiset, tšadilaiset, beniniläiset, kamerunilaiset, ranskalaiset ja amerikkalaiset joukot taistelevat Boko Haram -jihadistijärjestöä vastaan. Se on siis juuri sellainen paikka, joka kaipaa feminismiä. Kirjailija kirjoittikin tämän kirjan voimaannuttaakseen nigerialaiset käsittämään sukupuolten tasa-arvon edut.
Adichie ei kuitenkaan aavistanut kirjoittavansa maailman täydellisimmän ja universaaleimman kirjan feminismistä. Tässä kirjassa muotoillaan monimutkaisia feministisiä konsepteja todella yksinkertaiseen muotoon, joka kuitenkin on luonteva ja looginen. Lukija ei tunne, että häntä puhutellaan kuin jotain tyhmää, vaan teksti on selkeää ja kunnioittavaa.
Vaikka Adichie kirjoittaakin omasta elämästään Nigeriassa, hänen esimerkkinsä ovat universaaleja ja selitetty tavalla, joka saa jopa yhdeksänluokkalaisen suomalaisen tajuamaan, miten rakenteellinen sorto toimii. Kirjailija ei syytä tai lietso vihaa miehiä kohtaan, vaan selittää todella hyvin, miten jotkut miehiset asenteet ovat vanhentuneita ja edistävät sekä naisten että miestenkin pahoinvointia.
Se siitä perussuomalaisten pelosta, että feminismi olisi ”miesvihamielinen aate”. Tämä on todellakin kirja, joka kaiken ikäisten pitäisikin lukea käsittääkseen feminismin edut.
Hämmästyin, miten niin lyhyessä kirjassa onnistuttiin ahtamaan lähes kaikki feminismin pääargumentit ja vasta-argumentit yhteen. Kirjailija vastaa esimerkiksi, miksi hän on ensisijaisesti feministi, eikä vaikka humanisti. Tämä on yksi kuuluisimmista vasta-argumenteista feminismiä vastaan ja kirjailija kumoaa sen niin helposti ja yksinkertaisesti, että olin järkyttynyt hänen nerokkuudestaan.
Adichie kertoo yrittäneensä lukea feminististä teoriaa, mutta suuntauksen klassikot olivat liian tylsiä ja monimutkaisia. Minä jaksoin ja ne löytyvät blogistani. Hän ei jaksanut tällaista aivojumppaa, vaan luki romaaneja ja eli elämäänsä, vetäen omalla ajattelulla samat johtopäätökset kuin feminismin klassikot. Kirjailija tajusikin, että hänen isoäitinsä oli feministi tietämättään.
Kirjailija myöskin kirjoitti, että oikeastaan feminismi on vain kattokäsite sukupuolten tasa-arvoa edistäville asenteille, eikä mikään ideologia. Tämä onkin tärkeä havainto, koska jotkut suomalaiset pitivät tätä kirjaa jonkinlaisena poliittisena propagandana, joka ei kuulu neutraaliin opetusympäristöön.
Itse kuulun siihen koulukuntaan, joka uskoo kaiken olevan oikeastaan poliittista ja ideologista, joten minusta tämä kirja on tarpeellinen kouluille, joiden ensisijainen tehtävä on poliittinen: kasvattaa hyviä kansalaisia. Pahinta, mitä tämä kirja voi aiheuttaa murrosikäisessä teinissä on sukupuolihierarkioiden kyseenalaistamista ja näin ihmisten erilaisuuden kunnioitusta. Voi kamalaa!
Chimamanda Ngozi Adichien Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä on nerokas pikkukirja, jonka antaminen yhdeksänluokkalaisille on mahtava idea.