Edellisen Me Rosvolat -kirjan lopussa Vilja Vainisto löysi ratkaisen vihjeen siitä, minne Helmeri Kvistin legendaarinen rosvousopas on kätketty. On siis aika lähteä jahtaamaan opasta. Matkassa on kuitenkin mutkia: Rosvolat ovat nyt valtiasperhe, mutta se ei helpota asioita, päinvastoin. Muut rosvoperheet haluavat tietysti oppaan itselleen. Entä kuinka Vilja selittää etsintäretket perheelleen?
Isoin pulma on kuitenkin se, millainen kiero mestari Helmeri Kvist on sata vuotta sitten ollut: oppaan löytäminen pistää Viljan ja Rosvoloiden hoksottimet koetukselle. Lopulta käy ilmeiseksi, että yksin ei selvitä – mutta kenestä epäluuloiset rosvot muka uskaltavat ottaaa liittolaisen?
Oppaan jahti on villiä menoa ja Vilja joutuu yksin monenlaisiin vaaroihin matkan varrella. Siinä missä edellinen osa hävisi vertailussa alkuperäiselle, Iso-Hemmin arkku pistää taas vähän kovempaa vaihdetta peliin – mielenkiinto sarjaa kohtaan säilyy kovana, sillä tämä on todella vetävä seikkailu.
Suosittelen koululaisille. Kuusivuotias, joka kuunteli mielenkiinnolla ja piti sarjan aikaisemmista osista, innostui kesken tämän kirjan toisesta kirjasta, eikä Rosvoloihin palattu. Isän piti sitten lukea kirja loppuun ihan itse, sen verran jännäksi juoni kävi. Hieno kirja ja jatkoa pedataan jälleen viekoittelevasti. Sitä odotellessa…