William on vanheneva rakennustarkastaja, joka ei millään pääse yli jo vuosikymmen sitten tapahtuneesta tyttärensä kuolemasta. Masentuneen miehen yksinäisyyden rikkoo kuitenkin yhtenä päivänä puhelinsoitto, jonka soittaja vaikuttaa olevan hänen tyttärensä. Kummallinen puhelu vakuuttaa Williamin, että sokkeloiden ratkaisemista rakastanut Wendy on itse joutunut jonkinlaisen sokkelon keskelle ja Williamin täytyy pelastaa hänet. Onko William tullut hulluksi vai voiko Wendy todellakin olla vielä elossa?
Jeff Lemiren kirjoittamaa ja kuvittamaa omaperäistä tarinaa ei kannata tämän enempää avata. Sanotaan kuitenkin sen verran, että varsinaisesta jännityskertomuksesta ei kuitenkaan ole kyse. Sen sijaan Mazebook on maagisesta realismista ammentava tarina menetyksestä ja siitä aiheutuvasta surusta ja masennuksesta. Lemire itse kirjoittaa sarjakuvan lopussa löytyvässä liiteosiossa miten hänen esikuvanaan on ollut erityisesti Haruki Murakamin teokset. Liekö Murakamin vakutusta se, että Lemiren kertomuksessa todellisuus ja fantasia lomittuvat toisiinsa hyvin luontevasti ja kysymys siitä mikä on totta ja mikä ei, ei oikeastaan ole erityisen relevantti. Oleellista tarinassa on sen tunteellinen ydin, ja sen Lemire tavoittaa tarinassaan hienosti.
Mitä tulee sarjakuvan visuaaliseen puoleen, Jeff Lemiren luonnosmainen tyyli on vahvoilla juuri tällaisessa unenomaisessa tarinassa. Lamiren piirustustyyli ei ikään kuin sido tapahtumia liian tiukasti todellisuuteen, vaan se antaa omasta puolestaan myös tilaa lukijan omille tulkinnoille.
Mazebook on omaperäinen ja koskettava tarina ja voisin kuvitella sen iskevän erityisesti ihmisiin, joilla on omakohtaista kokemusta kuoleman aiheuttamasta masennuksesta. Varsinkin oman lapsen kuolema on varmasti sellainen tapahtuma, ettei siitä varsinaisesti päästä yli, mutta tarina antaa kuitenkin kaunista toiveikkuutta siitä, miten kuoleman jälkeen voi olla vielä elämää.