Art Spiegelman: MAUS I & II

Maus

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Sarjakuvapiirtäjä Art Spiegelmanin vanhemmat Vladek ja Anja olivat puolanjuutalaisia, jotka selvisivät Auschwitzin ja Breslaun keskitysleireiltä elossa. Sarjakuvaromaanin klassikoksi noussut MAUS on Art Spiegelmanin versio hänen isänsä tarinasta – surullisesta, onnekkaasta, järkyttävästä tarinasta.

MAUS etenee kahdella tasolla. Yhtäällä on Vladek vanhana ja sairaana ukkona kertomassa tarinaansa Artille. Miljöö 1970-luvun Amerikassa: New Yorkin lähistöllä ja Floridassa. Vladek on läheisriippuvainen, äksy ja saituudessaan jo tragikoominen. Hänestä on vaikea pitää, mutta perhesiteet tulevat ensin. Ja isän selviytymistarina, se Artin pitää saada talteen.

Toisaalla ollaan sitten Vladekin muistoissa, sotaa edeltävässä Puolassa ja sodan aikaisissa ghetoissa ja leireillä. Spiegelman kuvaa natsien vähitellen kiristyvän hirmuvallan pelottavan tarkasti. Jos tarina ei olisi totta, se olisi uskomaton. Neuvokkuudella pärjättiin jonkin verran, mutta lukemattomat ovat ne hetket, jolloin Vladekin henki on ollut vain onnekkaan sattuman varassa! Tarinasta en halua paljastaa sen enempää. Riittää kun totean, että aivan hirvittävää luettavaa se on.

Art Spiegelmanin MAUS on eläinsarjakuva. Kaikki juutalaiset on kuvattu hiiriksi, saksalaiset ovat kissoja. Puolalaiset ovat sikoja ja amerikkalaiset koiria. Ratkaisu on nerokas. Tekstiä on paljon, ja kuvat ovat pieniä ja pikkutarkkoja. Koska sivut ovat ohuita, näyttää kirja pienemmältä kuin se tosiasiassa onkaan: 300 sivua tiukkaa asiaa. Tätä ei voi – eikä kannata – hotkia hetkessä.

MAUS alkoi ilmestyä pieninä paloina jo 1970-luvulta lähtien, mutta kirjamuodon se sai ensi kerran vuonna 1986, kun ensimmäinen osa Selviytyjän tarina julkaistiin. Vuonna 1991 ilmestynyt Ja täällä vaikeudet alkoivat on ihan suoraa jatkoa sille, ja siksi onkin parempi, että teospari on saatavilla yhtenä kovakantisena niteenä. MAUS on saavuttanut lukuisia palkintoja, eikä aiheetta. Se on todella tärkeä sarjakuvaromaani, joka kaikkien pitäisi lukea. Kirjan kuvaamien kaltaisia tapahtumia ei saa tapahtua enää koskaan missään.

Hannu

Lempääläinen opettaja Hannu Sinisalo tykkää maantiepyöräilystä, kissoista ja lautapeleistä. Lukutottumuksiltaan Hannu on runsasruokainen klassikoista sarjakuviin ja dekkareista filosofiaan, mutta omimmillaan hän on viileän ironian ja älykkään huumorin parissa. Hannun haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...