Richard Scarry: Mato Matalan onnenpäivät : Richard Scarryn suurimmat suosikit

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Tässäpä jälleen oivallinen kokoelma Richard Scarrysta innostuville. Mato Matalan onnenpäivät juhlistaa Scarryn suomalaisen kustantajan, Tammen, toimesta Touhulan sekä sen asukkien luojan sata vuotta sitten tapahtunutta syntymää tuoden esiin teemoja, jotka olivat Scarrylle tärkeitä. Kirja on koottu muiden muassa ahkeran arjen, iloisten aakkosten, kauniiden käytöstapojen sekä hauskojen numeroiden ympärille. Siihen on valittu parhaita paloja kirjailijan laajasta tuotannosta, niin laajasta, että jopa hänen poikansa on vaikea sitä käsittää. Hieman lisää syvyyttä teos saakin Scarryn pojan, Huck Scarryn, isästään kirjaan kirjoittamista muutamista kappaleista sekä siitä, kuinka hän perustelee teemavalintoja. Myös pojan rakkaus isäänsä, Herra Hauskaa, kohtaan on näistä pienistä teksteistä hyvin luettavissa ja mielestäni onkin erittäin miellyttävä lisä, että juuri Huck Scarry on ollut mukana toimittamassa teosta.

Richard Scarry (1919-1994) tuntuu olevan muodissa aina. Hän alkoi kuvittaa lastenkirjoja vuonna 1949, jonka jälkeen teoksia syntyi yli 300. Toiset hän teki kokonaan itse, toisissa hän toimi kuvittajana. Joka tapauksessa Touhulan kaupunki lienee paikka, jossa lähes jokainen länsimainen lapsi on jonkun kerran vieraillut. Vilskettä riittää, erilaisia menopelejä on ehkä enemmän kuin laki sallii, ja joka aukeamalla tapahtuu vähintäänkin tarpeeksi. Mutta tämäpä lieneekin luultavasti suosion salaisuus, lapset nauttivat, kun on menoa ja meininkiä. Ja sitten sitä iloista, ahkeraa arkea. Toki hänen hahmojaankin rakastetaan; Mato Matalaa, Luru Ludetta sekä Kissalan ja Possulan perheitä. Richard Scarry on kirjailija, jonka tuotantoa halutaan esitellä omille lapsille ja lapsenlapsille. Näin hän jää elämään.

Suositus on ilman muuta paikallaan. Näitä kokoelmia kannattaa yhä tehdä, Scarrylle löytyy takuulla aina uusia ystäviä.

Kaisa

Kaisa Sutela on kirjamaailmaan työelämässään eksynyt – ja uppoutunut – teologi. Hän rakastaa kirjoja ja on kirjallisuuden lajien suhteen melko kaikkiruokainen, mutta viihtyy silti parhaiten laatukirjallisuuden parissa. Myös lastenkirjat ovat lähellä sydäntä. Kaisa harrastaa ruoanlaittoa ja sitä myöten Tunnelmallisia makuja -blogin pitämistä. Kaisan haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...