Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Teatterintekijänä ja muun muassa Varsinais-Suomen läänintaiteilijana kunnostautuneen Emma Puikkosen uusin romaani on hieman hämmentävä. Matkamusiikissa on kyse kuolemisesta ja syntymästä, uudesta alusta, oman minuuden etsimisestä, puhuvasta hirvestä ja kaikkea kyttäävistä vartijoista. Kuulostaa sekavalta. Joten tarkistetaan: On siis kaksi kuolemassa olevaa vanhusta, joista toinen hiipuu laitoksessa mutta toinen haluaa dementian uhallakin päästä vielä kerran tien päälle. On myös Iisa, työelämän oravanpyörässä sinnittelevä vauvakuumeinen nainen, teini-ikäisen tavoin käyttäytyvä pikkuveli Esko, josta ei oikein saa muuta irti kuin että insinöörejä ollaan, ja hirvi, joka näkee ja kuulee kaiken ja päätyy lopulta kaiken ratkaisijaksi. Hengästyttävää.
– Mihinkä mennään?
– Kohti kuolemaa ja auringonnousua.
– Missä ne on?
– Juvalle päin.
Teos muodostuu aikuisten saduksi, jossa on monta kertojaa ja väliin filosofoiva määrittely sanoista, kuten elämä, liikkuminen ja kuolema. Monet tarinan ainekset ovat tragikoomisia, ja tekstistä paistaa tuttu kritiikki nyky-yhteiskuntaa kohtaan, joka on täynnä itsestään ja elämästään vieraantuneita kapitalistisia suorittajia. Koomisia piirteitä olisi voinut paisutella enemmänkin, mutta ainakin minua huvittivat joka paikassa vastaan tulevat vartijat ja vanhus, joka lähtee lentoon, koska ei dementiassaan muista painovoiman olemassaoloa.
Jos jättää huomiotta pienet epätarkkuudet, kuten sen, ettei ensimmäinen juhannuksen jälkeinen arkipäivä ole tiistai, teos on aivan mainio lukukokemus. Sen voi ehkä parhaiten lukea 88-vuotiaan Aimon tarinana. Mitä tapahtuu, kun oma pää alkaa tehdä tepposia eikä mihinkään voi luottaa. Kun pelottaa, että joutuu kuolemaan yksin kerrostalossa, vaikka mielikuvissa kirmaa pieni poika pitkin Juvan rantatietä. Parempi on siis hypätä punaiseen Corsaan ja antaa mennä, vaikka sitä ei enää muistaisikaan, miksi tuli lähdettyä ja mihin ollaan menossa. Taskusta löytyneessä muistilapussa lukee ”Obs! Minä pidän tanssimisesta”, ja se nyt ainakin pitää paikkaansa.
