Antti Heikkinen: Matkamies maan

Matkamies maan

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Matkamies maan on kyllä niin runsas ja täyteläinen opus, että sen parissa ei tule ikävä. Sitä makustelee pitkään sen jälkeenkin, kun kirja on jo luettu.

Henkilöitä piisaa niin, että meinaa mennä sekaisin. Vaan millaisia henkilöitä?! Wau, kertakaikkisen erilaisia ja sellaisia persoonia, että oikein huimaa. Tykkäsin tavattomasti siitä, miten heidät esiteltiin. Aivan kuin olisin itse ollut siellä keskellä kylää tutustumassa heihin.

Leo, joka ajaa taksia, vaikuttaa aluksi niin symppikseltä, mutta kappas, kun häntä oppii tuntemaan, niin hän osoittautuu ihan eri mieheksi. Samoin kävi Jeren kanssa. Niin ollaan pollevaa, mutta kun poliisi kaivelee vähän taustoja, niin samaan kuoppaan joutaisi Leon kanssa.

Kylälle on tullut vastaanottokeskus ja sehän se sekottaa pakan niin vanhempien kuin nuorempienkin mielessä. Ennakkoluulot jylläävät ja alkaa itää suunnitelmia, joissa ei ole mitään järkeä, milloinka olisi. Ihmisistä paljastuu kummallisia asioita.

Aimo ja Aulis edustavat sitä vanhempaa sukupolvea, joista toisella alkaa muisti pettää ja se kumpi vielä muistaa jotain, muistaa asioita, joista ei olisi niin väliksi. Salaisuuksia piisaa.

Naisista Tuula ja Kirsti. Erikoisia tapauksia hekin. Sen verran outoja persoonia, että en tykkäisi. Vaan heilläkin on salaisuutensa!

Onneksi romaanihenkilöistä ei tarvitse tykätä. Nautin siitä, miten mielenkiintoisia he olivat. Mutta, jos joku oli ylitse muiden, niin Mauri Antero Väätäinen, vanhempi konstaapeli, järisyttävän riemastuttava henkilö. Tyyppi, jonka reploja oli luettava uudestaan. Vähän niin kuin juopuneen kävely, kaksi eteen yksi taakse. Pakko oli välillä peruuttaa; mitä se sanoi tai olipa nasevaa, otanpa uudestaan.

Matkamies maan on hemmetin hyvä kirja, Antti Heikkisellä on sana niin hallussa, että se saa lukijan ihan riemastumaan. Lisäksi kun pengotaan ihmisten kaapeista luurankoja, niin meinasi välillä olla jännän äärellä. Maaseudun ihmisiä ja heidän elämäänsä ja miten se sekoittaa, kun jotain tavallisuudesta poikkeavaa tapahtuu.

Tämän voisi lukea joskus uudestaan, sillä niin mahtava paketti se on, että kyllä siitä piisaa!

Kini

Olen Kini, kirjojen ja kirjailijoiden ystävä. Työskentelen Kouvolan pääkirjastossa kirjastovirkailijana ja tehtävänkuvaani kuuluu mm. kirjailijavierailujen järjestäminen. Olen aina lukenut paljon ja monipuolista kirjallisuutta. Olen kulttuurin suurkuluttaja. Kirjojen lisäksi ramppaan elokuvissa ja teatterissa. Sain Kirjailijaliiton Kirjailija kiittää -palkinnon vuonna 2021! Kinin haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 327 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...