David Walliams: Marmeladi, oranssi panda

Marmeladi, oranssi panda

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

David Walliams on suomalaisille kenties tunnetuin Pikku Britannia -komediasarjasta. Laajan televisio-uran rinnalla hän on myös menestynyt lastenkirjailija. Hänen kirjojaan on käännetty 53 kielelle ja osasta näistä on tehty elokuvat.

Marmeladi, oranssi panda on kirja erilaisena olemisesta. Se alkaa kun pandalaumaan syntyy panda, joka on tavallisen mustavalkoisen sijaan oranssivalkoinen. Tätä pandalauma ei hyväksy ja Marmeladiksi nimetty panda lähtee etsimään paikkaa, johon itse kuuluisi. Hän kohtaa monia eläimiä, joiden väriä hän hieman muistuttaa. Missään ei kuitenkaan ole sopivaa. Lopulta hän ajautuu takaisin alkuperäisen pandalauman pariin ja nokkelasti äitinsä avulla saa muut pandat hyväksymään erilaisuutensa.

Adam Stowerin kuvitus on hyvin värikästä. Sivut suorastaan irrottelevat yksityiskohdilla. Hahmot ovat hyvin ilmekkäitä ja välittävät tunteitaan tosi hyvin.

Satu on sinällään aika jännittävä. Marmeladi joutuu paikoin aikamoiseen vaaraan esimerkiksi tiikereiden seurassa. Hyvin nuoret lukijat saattavat kokea tilanteet pelottaviksi. Siksi en ihan nuoremmille lukijoille voi tätä suoraan suositella.

Marmeladi, oranssi panda on mainio kuvakirja. Sen aiheet, oman paikan löytäminen ja erilaisuuden hyväksyminen, ovat arvokkaita opetuksia.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...