Elämäkerta on perinpohjainen selvitys Marja-Liisa Vartion (os. Sairanen) elämästä aina syntymästä lähtien. Tekijä kuljettaa kuitenkin elämäkertatietojen varrella koko ajan kirjailijan omia tunteita, mietteitä ja suunnitelmia sekä hänen läheistensä kertomia ajatuksia, sattumuksia ja tietoja mukana.
Sodan vuosiin sattui nuoruus, kuten hänen postuumisti julkaistujen päiväkirjamerkintöjensä ensimmäisen osan nimikin kertoo. Tämäkään ei varmasti ollut vaikuttamatta hänen elämäänsä, ensimmäiseen avioliittoon Valter Vartion kanssa – riitaisaan ja rujoon. Etsikö tuolloin nuori nainen taloudellista turvaa ja sitä omaa kotia. Kotia, jota hän etsi loppuun asti. Avioero oli hankala, kiusallinen ja aiheutti harmia kaikille osapuolille.
Solmittuaan toisen avioliittonsa Paavo Haavikon kanssa, alkoi elämä ehkä hieman selkiytyä tai ainakin järjestyä – oli tilaa ja aikaa kirjoittaa, ainakin joskus. Nyt Vartiolla oli aviomiehenä kirjailijakollega ja kysymyksessä saattoi välillä olla jopa jonkinlainen kilpailutilanne. Kuka kirjoittaa, missä ja mitä? Kuka saa stipendin, apurahan, palkinnon? Hän joutui kuitenkin elämään sekä äidin että kirjailijan roolia.
Kahden lapsen äitinä ei ole muutenkaan helppoa, jos elämä on jo hieman heitellyt. Vartio kirjoitti puuskittain, kun vimma iski päälle. Tuolloin ei maailmaan muuta mahtunut. Muulloin hän oli melkein tavallinen, normaali ja tehokas, moderni perheenäiti. Ei siis ihme, että hänen teoksensa kuvaavat laajalti naisen sisäistä elämää ja hän pyrki, osittain ennenaikaisesti, rikkomaan sukupuolirooleja sekä erilaisia vallitsevia käsityksiä naiseudesta ja naisen roolista yhteiskunnassa.
Vartio debytoi runoillaan (Häät, 1952), mutta tuli ehkä tunnetummaksi kuitenkin romaaneillaan. Runoista ainakin osa on jäänyt elämään yhä edelleen, jatkuvasti, toivon. Romaanit puolestaan perustuvat suurimmalta osin elettyyn elämään, omaan kokemukseen ja tehtyihin havaintoihin. Tunnetuin romaani on ehkä postuumisti ilmestynyt Hänen olivat linnut, joka toistaa kirjoittajalle läheistä, lähes aina läsnäolevaa lintu-teemaa edelleen lievän groteskisti. Kirjailijan tuotanto oli suppea, mutta monipuolinen ja laadukas.
Helena Ruuska on analysoinut Vartion teoksia niiden kirjoittamissuunnitelmista aina julkaisemiseen ja saatuun kritiikkiin asti asiantuntevasti ja vahvasti. Mielenkiintoista, sillä itse en ole aivan kaikkea lukenut – tämä antaa sysäyksen lukea ainakin eräs romaani aivan uudessa valossa. Vartion päiväkirjamerkintöjä ja kirjeitä on julkaistu aikaisemminkin, mutta tämä on erittäin vahva teos lajissaan. Lisäksi kirjassa on erinomainen lähdeluettelo. Ruuska on tehnyt väitöskirjansa nimenomaan Vartiosta, joten hänellä on taatusti myös vankka asiantuntemus aiheeseen jo muutenkin. Suosittelen kaikille kotimaisesta proosasta sekä lyriikasta kiinnostuneille, erityisesti 1950-luvun modernisteihin tutustuneille sekä elämäkerroista sinänsä pitäville.
Itse nimeän tämän suoraan kevään parhaimmaksi kirjaksi ainakin itselleni. Ruuska on käyttänyt runsaasti aikaa ja vaivaa, hyviä lähteitä sekä lisäksi osannut tuoda Maija-Liisa Vartion elämän niin puistattavan lähelle, että tämän lukemisen jälkeen jäi hetkeksi suorastaan sanattomaksi. Ruuskan omaa ilmaisuvoimaa on siis syytä kehua – kiitokset. Kevään parhainta antia!