Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Marie Curiesta ja hänen tieteellisestä perinnöstään on kirjoitettu paljon. Myös Claudine Monteil keskittyy kirjassaan Curien älylliseen perintöön, mutta näkökulma on enemmän hänen lapsissaan, joihin hän onnistui tartuttamaan tarmonsa ja kunnianhimonsa. Irène Joliot-Curie seurasi jo nuorena äidinsä jalanjälkiä tieteentekijäksi, ja saikin yhdessä miehensä kanssa kemian Nobel-palkinnon 1935 alkuaineiden radioaktiivisten isotooppien syntetisoinnista.
Nuorempi tytär Ève Curie joutui sen sijaan hakemaan paikkaansa pidempään, sillä hän ei tuntenut kutsumusta tieteeseen. Lopulta äidin työllä oli kuitenkin odottamaton vaikutus hänenkin elämänuraansa. Marie Curien kuoltua Ève kirjoitti äitinsä elämäkerran, joka vei hänen tiensä kertaheitolla menestyskirjailijaksi, sitä kautta tunnetuksi sotakirjeenvaihtajaksi ja lopulta jopa Naton pääsihteerin erikoisneuvonantajaksi. Perheen naisten menestys ei ollut mikään itsestäänselvyys aikana, jolloin naisten koulutukseen suhtauduttiin nihkeästi ja jolloin heillä ei ollut oikeutta edes äänestää.
Tästä herää kysymys miksi juuri Marie Curie lapsineen onnistui, siinä missä moni muu aikansa nainen ei. Marien tapauksessa hän tietysti oli epätavallisen älykäs ja vahvatahtoinen, mutta kirjassa käy ilmi myös miten poikkeuksellisen kannustava hänen lähipiirinsä oli aivan lapsuudesta lähtien. Marie Curien isä, lempeä Władysław Skłodowski, piti tyttäriensä hyvää koulutusta itsestään selvänä, ja myöhemmin Marie Curien aviomies Pierre Curie suhtautui aviopuolisoonsa ilman muuta vertaisenaan. Lähipiirissään Marie Curie ei koskaan joutunut taistelemaan ennakkoluuloja vastaan, mutta muualla yhteiskunnassa oli toki toisin.
Eräs Monteilin mainitsema yksityiskohta jäi erityisesti mieleen. Vielä siinä vaiheessa kun Marie Curie oli voittanut jo kaksi Nobel-palkintoa, hänen Yhdysvaltain vierailunsa sai tympeän käänteen Harvardin tiedemiesten kyseenalaistaessa hänen kykynsä ja tutkimusten aitouden. Monteil muistuttaakin, että tuolloin vuonna 1921 oltiin vielä hyvin kaukana siitä, että Princetonin, Harvardin ja Yalen kaltaiset yliopistot edes hyväksyisivät oppilaakseen naisia. Itse asiassa se tapahtui vasta niinkin myöhään kuin vuonna 1970 ja sittenkin vasta kovan kiistelyn jälkeen. Myös Ranskan tiedeakatemia hyväksyi ensimmäisen naisjäsenensä vasta 1970-luvulla, edes Marien ja Irènen kaltaiset nobelistit eivät kelvanneet sinne.
Syy, miksi Marie Curie päätyi 1920-luvulla Yhdysvaltoihin, on joka tapauksessa kiinnostava. Marie Curie löysi aviomiehensä kanssa kaksi radioaktiivista alkuainetta: poloniumin ja radiumin. He kuitenkin päättivät olla hyötymättä tutkimuksistaan taloudellisesti, sillä tärkeämpää oli, että tutkimustulokset palvelisivat yhteiskuntaa ja olisivat avoimesti kaikkien saatavilla. Tästä hyväntahtoisuudesta kuitenkin seurasi se, että laboratorio kärsi jatkuvasta rahanpuutteesta ja ennen kaikkea radiuminpuutteesta.
Tässä vaiheessa tarinaa mukaan astuu aikaansaava amerikkalainen toimittaja ja feministi Missy Meloney, josta tuli paitsi tilanteen pelastaja, niin Curien perheen rakas ystävä. Meloney perusti toimikunnan ja käynnisti Yhdysvalloissa valtakunnallisen rahankeruukampanjan nimellä Marie Curie Radium Fund. Vain vuodessa tarvittava summa radiumin hankkimista varten oli hankittu, mutta ehtona oli, että Curie tulisi Yhdysvaltoihin henkilökohtaisesti hakemaan radiumin. Meloney oli yksi niistä naisellisista esikuvista, jotka osoittivat Irenelle ja Evelle kuinka ylittää esteitä ja seurata unelmiaan, Monteil toteaa.
Vaikka sisaruksilla oli myöhemmässä elämässään suuria erimielisyyksiä, sukupuolten välinen tasa-arvo oli kummallekin tärkeä arvo, jota he pyrkivät edesauttamaan omalla toiminnallaan niin poliitikan kuin koulutuksenkin saralla. He myös pystyivät puhaltamaan yhteen silloin kun sillä oli merkitystä. Sisarukset saivat yhteisin ponnistuksin pelastettua äitinsä perustaman Curie-instituutin, joka on nykyään kolmessa kaupungissa toimiva huippusairaala ja yksi maailman arvovaltaisimmista syöpätutkimuksen keskuksista.
Marie Curien perintö näyttää muutenkin voivan hyvin. Myöhemmin kirjassa Monteil mainitsee, että perheen omistautuminen tieteelle ja tutkimukselle ei suinkaan päättynyt hänen omiin lapsiinsa, vaan myös Irènen tytär Hélène Langevin-Joliot johti aikanaan atomifysiikan osastoa. Curien perheessä sukupolvi toisensa jälkeen on omistautunut tieteelle ja tutkimukselle, aivan nykyaikaan asti. Marie Curie on selkeästi ollut inspiroiva esimerkki paitsi lukemattomille naisille ympäri maailman niin myös jälkipolvilleen.
Claudine Monteil puolestaan yllättää sillä miten kevyesti ja viihdyttävästi hän onnistuu kirjoittamaan paitsi Curien perheen historiasta niin siitä miten perhe kytkeytyy feminismin ja tasa-arvon historiaan. Tuuli Purolan ja Lena Talvion pätevästi kääntämä kirja tulikin luettua nopeasti. Kirjaa voi ehdottomasti suositella kaikille historian ystäville!