Uhanalainen jokihelmisimpukka on elänyt maapallolla omaa salaperäistä elämäänsä jo kauan ennen ihmistä. Se on Anni Kytömäen kolmannen romaanin keskiössä, välillä suoraan ja välillä symbolisesti. Ihmisen ja luonnon yhteys sekä rinnakkaiselo ovat myös Margaritan vahvoja teemoja.
Sotien jälkeen muuttoliike maaseudulta kaupunkiin on voimistunut ja tämän myötä vieraantuminen luonnosta kiihtyy. Metsään mennään enää lähinnä hyötymistarkoituksessa jotain hakemaan ja henkiset arvot tai suojelu ovat taka-alalla. Päähenkilöt Senni ja Antti käyvät mielessään kuin samaa ristiriitaista taistelua. Ollako kuuliaisesti osa valtion ”työkoneistoa” vai kuunnellako omaa sisintään. Etenkin Antin ristiriitaiset ajatukset metsään ja luontoon liittyen on kuvattu vahvasti.
Senni työskentelee hierojana kylpylässä, mutta elää mielessään aivan eri elämää, jota menneisyys ja isän ääni ohjaavat. Yksi juhannusyö muuttaa hänen elämänsä täysin ja samalla myös koko kirjan kulun. Sen jälkeen alkaa tapahtua paljon ja menneisyyden verho raottuu koko ajan enemmän.
Ihmisten lisäksi puhuvat metsä, virtaavat vedet sekä tietysti simpukat. Kirjan loppuosa on huikeaa, paikoin jopa trillerimäistä kerrontaa, joka huipentuu Sennin ja Antin vuorotellessa kertojana.
Ihmisten polkujen risteäminen, aikakausien ja tarinoiden nivoutuminen toisiinsa ovat Kytömäen vahvuuksia. Vaikka Margaritassa eletään lähinnä nykyhetkeä vuotta 1955 niin monet tapahtumat voisivat olla tästä päivästä.
Kytömäen monisävyinen kirjoitustyyli vie mukaansa. Se kertoo, pohtii, maalaa, kuvaa ja kuvittelee. Finlandia-ehdokkaana ollut Kultarinta, Kivitasku ja Margarita muodostavat sellaisen trion, joka nostaa hänet kotimaisten kertojien eturiviin.