Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
On tullut luettua juoksukirja poikineen juoksentelun ohella. Ensimmäisiä oli Jim Fixxin Suuri juoksukirja 1970-luvulla, jolloin suomalaiset ensimmäisen kerran Väätäisen ja Virénin menestyshuumassa saivat todellisen juoksutartunnan, ja pitkin Suomea hölkkätapahtumia riitti. Tosin vakavampaa puuhaa se silloin oli, lähtöviivalle asettuivat vain tosikovakuntoisimmat. Maraton piti ilman muuta alle neljän tunnin pyyhkäistä ennen kuin uskaltautui hurjien sekaan. Fixxkin kuoli lopulta sydänkohtaukseen; muuan moottoripyöräilijä löysi hänet tienvarresta Vermontissa. Karjalaisen kuntojuoksussa Alanko-veljesmuusikkojen isä tuupertui kesken juoksun ja niin edelleen.
Nyt ovat ajat muuttuneet, huonontuneet juoksijoilla. Nyt kaupunkimaratoneille uskaltautuvat viidenkuudentunninnylkyttäjät, minkä myötä rennompi ja iloisempi ilme on tullut massatapahtumiin. Enää ei tarvitse taistella hampaat irvessä viime mieheen.
Noin pitkä esipuhe, siksi koska Kari Hanhisuanto kirjoittaa ja kannen kuva jo osoittaa että nyt mennään eikä meinata kaikkien aikojen ja aitojen ali ja yli. Nimittäin kun psykologi-Martti antaa mennä – siinä tossu luistaa ja ajatukset harhailevat!
Jokainen kilometri 42,195 kilometristä saa oman kirjoituksensa ja lähes jokaisella kilometrillä tapahtuu sellaista mitä oikealla maratonilla harvoin tapahtuu: ollaan juttusilla A. Stubbin kanssa, Kimmo Sasin pyöreät silmälasitkin vilahtavat, poliisit jahtaavat Marttia, Martti lyö keharin ketoon, ihastuu Anneli-enkeliin ikihyväksi, jättää oman Birgittansa, roskapussia ei ainakaan vie roskikseen, kohtaa vikittelevän homon… Ihan mitä tahansa on tapahtumassa, mutta pääasia on tässä: työtoveri Penttinen pitää voittaa, koska siitä asiasta on lyöty veto, ja häviön tullen se häpeä ei olisi nieltävissä. Ai niin vielä: menee siinä kakat housuun ja pissi juomapulloon, mutta se nyt ei ole mitään tavatonta pitkässä juoksussa, tuskin kannattaa tässä edes mainita.
Oikeastaan vielä totisempaahan tuo Martin maratonmeno 2010-luvulla on kuin 40 vuotta sitten!
Mutta.
Siltä vaikuttaa, muttei se niin olekaan kun maaliin päästään ja viimeinenkin kilometritolppa on ohitettu. Silloin kirjailija paljastaa ketunhäntänsä ja lukija nielee aikansa tyhjää: höynäytetty mikä höynäytetty. Eikä muu auta kuin aloittaa Maraton alusta ja edetä uusin silmin! Vähemmän kriittisin. Ekalukeman arvosana välttävä kutonen muuttuukin tyydyttävä kasiksi.
Jos nyt ei yllä Murakamin tasolle, niin luettavalle kyllä.