Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Maraton on myyttinen juoksumatka, joka kiehtoo monia juoksun harrastajia ja joka on kirvoittanut runsaasti kirjallisuutta treenioppaista maratonmatkakuvauksiin. Erityisen kiehtovaa on luonnollisesti juosta se aito ja alkuperäinen maraton Marathonista Ateenaan ja tämä ajatus on kiehtonut myös Kirsikka Myllyrinnettä siinä määrin, että hän on kirjoittanut kirjan matkastaan maratonille.
Marathonista Ateenaan: Matka jonka halusin juosta on kuvaus yhtäältä siitä valtavasta työmäärästä, jonka maratonille valmistautuminen vaatii erityisesti, kun koronapandemia lukitsi ihmiset koteihinsa eikä harjoittelu ollut samaan tapaan vapaata kuin aikana ennen pandemiaa. Toisaalta Myllyrinne sitoo kertomustaan kiinnostavasti aihetta sivuaviin antiikin mytologioihin ja niissä esiintyviin hahmoihin sekä pohtii myös naisten roolia ja historiaa maratoneilla ja sitä kuinka maratonharrastus on nykyään kaikien saavutettavissa.
Kirjaa lukiessa kykeni palauttamaan mieleen omien maratonjuoksujen valmistautumisen haasteet ja elämysmatkan, joka jokaiseen juoksuun liittyy. Uskon, että tämä kirja on erinomainen tsemppikirja kaikille niille, jotka parhaillaan puurtavat tavoitteensa parissa tai harkitsevat vakavasti maratonille lähtemistä vastaavaan tapaan kuin esimerkiksi Haruki Murakamin mainio Mistä puhun kun puhun juoksemisesta on.
Hikkaj 22.11.2022:
”Hymyn mekanismi laukaisee ruumiissamme hyvänolon hormonien käynnistymisen. Ei ole väliä onko hymy aito vai pinnistelty, kuten minulla pitemmän juoksun loppupuolella.”
Siinäpä tärkeä syy kiskaista juoksuvermeet ylle. Muitakin syitä löytyy, kuten rajojensa mittaaminen.
Kirsikka Myllyrinne (s. 1977) vauhdissa. Hienon Happamien sitruunoiden kirjoittaja, Kyproksella asuva kirjailija, filosofoi elämää uudessa kirjassaan. Antoisaa häntä on jälleen lukea, vaikka jokin mielessäni mättää ja lyö hanttiin. Pitää ponnistellen edetä vähän niin kuin maratonilla ikään.
Tuotapa vastarintaan asettumistani tässä olen puntaroinut: Olisiko syynä liiallinen tuttujen antiikin nimien esille tuominen, sillä olisihan meillä omat Väinämöisemme ja Joukahaisemme? Vai lipsuminen itse juoksemistapahtuman muut sivupolut? Kunnes sitten tulen pitkään Katseen alaiset -kappaleeseen – siinäkö se nikottelun syy? Pitääkö tuo naisasia tännekin, puhtaaseen juoksusuoritukseen ujuttaa!
Niin, meistä miehistähän se näemmä elämän epäpuhtaus ja epätasapaino on kaivettavissa vahvan naisnäkökulman vinkkelistä katsottuna. Kulttuuri on niin patriarkaalisesti rakennettu, ettei naiselle siinä tekijänpaikkaa löydy antiikista näihin päiviin.
Juostakaan ei saisi nainen, maratonkin otettu olympialaisten ohjelmaan vasta vuonna 1984 Los Angelesissa. Yhä viheltävät ja torvia tööttäävät etelän miehet, jos näkevät naisen moista touhua julkisilla teillä harrastamassa.
No kun epäoikeudenmukaisille (että kaikkiko!) syytöksille kohauttaa olka- ja olkipäitään, voi hyväksyä ja nauttia tästäkin kirjasta ihan oikeasti. Kirsikka Myllyrinne löytää kyllä juoksemisen aidot tunteet iloineen ja tuskineen, hyvän- ja huononolon tunteineen aivan samanlaisina kuin minä mies ja me miehet. Tai kuin tämä ruotsalainen mies: Markus Torgeby Juoksijan sydämessään.
Hypätkää siis mukaan Kirsikan syvälliseen kirjoitukseen elämästä ja kuolemasta, esteistä ja niiden voittamisesta: eivät pandemiat, helteet, ulkonaliikkumiskiellot sulkuaikoneen pääse tavoitetta tuhoamaan. Niin sitkeä on ihminen, mies tahi nainen.
Tuleepahan kerrattua Damokleen miekat, Akilleen kantapäät, Sisyfoksen kivenpyörittämiset, Tantaloksen tuskat ja isovarpaan vereksi muuttuvat vesirakkulat.
🙂 Siis hymyilkää – se auttaa kestämään. 🙂