Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Klaus Maunuksela (s. 1993) on dramaturgi, kirjoittaja ja taiteentutkija. Manuaali-teos viestittää jo ulkoasullaan, että nyt ollaan taideproosan parissa. Teos on pienehkö pehmeäkantinen kirja, kuin paksuhko muistikirja. Huomio kiinnittyy pyöristettyihin kulmiin ja lähes tyhjään valkoiseen kanteen, jossa ainoaa kuvitusta edustaa iso viivakoodi. Takakansiteksti on kirjoitettu vaikeaselkoisella kaunokirjoituksella spiraalin muotoon. Teoksen keskellä on joku kuvaliite, ja osa sivuista on valkoista tekstiä harmaalla pohjalla.
Kirja alkaa nykyihmisen katastrofista: puhelin luiskahtaa taskusta, putoaa kadulle ja menee rikki. Eipä siinä mitään, uusi puhelin on hankittava, jotta jo pari viikkoa työn alla olleen vuokrasopimuksen kopion toimittamisen Kelalle saa hoidettua. Vaan entäs kun Kelan kanssa asioiminen vaatii tunnistautumista ja tunnuslukusovelluksen aktivoiminen vaatii vanhan puhelimen käyttämistä? Ei kun pankkiin. Ja niin, skannerikin pitäisi olla.
Kuvaus siitä, millaista on kohdata digiyhteiskunnan rajat, on oivallista. Hiljattain uutta tulostinta asentaneena tiedän, mistä Maunuksela kirjoittaa. Raivonpurkaukset tulostinten äärellä ovat arkea. Tässä osutaan jotenkin asian ytimeen:
Tekniikan kokoamiseen ja käyttöön liittyvä työ on ulkoistunut tekijöiltä kuluttajille, jotka viettävät vapaa-aikaansa asentamalla päivityksiä, syöttämällä salasanoja ja selvittämällä laitevikoja. Tämä on digitaalista metatyötä, kaikkialle elämän arkisiin hetkiin seostunutta korvauksetonta työaikaa, jota ilman digitaaliset järjestelmät eivät toimisi. Ainakaan ne eivät olisi helppokäyttöisiä ja vaivattomia, ellemme itse pitäisi yllä niiden helppokäyttöisyyttä ja vaivattomuutta, lupausta vapautua työstä ja vaivannäöstä.
Voi hyvin olla, että vaimoni on tehnyt ja tekee edelleen enemmän lasten kasvatukseen ja hoitoon liittyvää metatyötä. Tämä digitaalinen metatyö on sen sijaan perheessämme vankasti minun käsissäni. Tämäkin metatyö on kuormittavaa. On jonkinlainen vallitseva odotus siitä, että kaikki sujuu näppärästi ja helposti ja niin yleensä onkin. Kun jokin menee rikki, eikä toimikaan sujuvasti, selvittelyyn saa helposti kulumaan paljon aikaa ja metatyöstä vastaavana kokee, että syy on jollain tapaa itsessä.
Manuaali ei kuitenkaan digitaalisen yhteiskunnan kritiikkiin tähän tyhjene. Sen toinen osio käsittelee rinnakkain kahta päällisin puolin täysin erillistä teemaa. Maunuksela kirjoittaa amerikkalaisten ja neuvostoliittolaisten avaruusalusten keskinäisestä telakointimenettelystä, joka mahdollistaa alusten kohtaamisen avaruudessa. Toisaalla kirjan päähenkilö löytää deittisovelluksesta seuraa, jonka tapaa.
Tapaaminen johtaa seksiin ja no, nämä päällisin puolin hyvin erilaiset kohtaamisen muodot rinnastuvat toisiinsa kiinnostavalla tavalla. Monenlaisia seksikohtauksia olen kirjoissa tähän mennessä kohdannut, mutta ihan tällaista en. Kirja kuvaa suostumusta, keskustelua, yhteyttä ja roolien vaihtumista heteroseksissä pornografisella riettaudella, mutta taiteellisesti taidokkaasti.
Kaikkiaan Manuaali on riemastuttavan outo kirja, jossa on paljon ajatuksia herättävää ainesta varsin tiiviissä paketissa. Sivuja ei ole kovin paljon ja monet sivuista ovat varsin tyhjiä; ulkoisesti tässä on jotain proosarunomaista. Ajatuksen kulku ja teoksen rytmi toimii hyvin. Kannattaa tutustua!
