Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Mannerheim on Suomen historiassa niin suuri nimi, että voi rehellisesti kysyä, löytyykö hänestä enää mitään uutta sanottavaa. Reima Mäkinen ainakin yrittää, sillä sarjakuva Mantšuria : Mannerheimin tulikaste ottaa käsiteltäväkseen hieman vähemmän tunnetun ajanjakson Mannerheimin elämässä: vuodet 1904-1905 eli episodi, joka tunnetaan myös Venäjä-Japanin sotana. Sarjakuva pohjautuu Mannerheimin kirjoittamaan sotapäiväkirjaan ja rintamakirjeisiin.
Mannerheim on sodan alkaessa jo 37-vuotias, mutta elämä ei ota sujuakseen. Avioliitto on romuttunut ja ura Venäjän armeijassa näyttää sekin polkevan paikallaan. Voisi sanoa, että Venäjä-Japanin sota on onni onnettomuudessa, sillä sodat ovat kautta aikain antaneet uusia mahdollisuuksia urotekoihin ja maineeseen ja tähän toivoon Mannerheimkin tarttuu. Sota Japania vastaan ei kuitenkaan ole aivan sellainen kokemus kuin kukaan on etukäteen kuvitellut.
Mäkinen on selvästi nähnyt paljon vaivaa ei pelkästään piirtämisen vaan myös sarjakuvan aineiston kanssa. Alkuperäinen sotapäiväkirja on nähtävästi varsin hajanainen, eikä lukijalle ole välttämättä aina selvää, mitä tarkalleen ottaen on oikein tapahtunut. Mäkinen on siis saanut nähdä huomattavasti vaivaa ja salapoliisintyötä selvittäessään tapahtumien kulkua eri lähteistä. Arvostuksen arvoinen suoritus ehdottomasti ja hienoa on myös se, että sarjakuvaan on piirretty lukuisia maantiedettä selventäviä karttoja ja kirjan lopusta löytyy myös sanasto.
Itse tarina alkaa Mannerheimin saapumisesta Vladivostokiin ja päättyy everstin arvoon ylenemiseen. Itse sota ei tähän toki lopu mutta nähtävästi päiväkirjamerkinnät harvenevat siinä määrin, että tarinan mielekäs jatkaminen ei ole enää mahdollista. Onneksi sodan loppuvaiheet käydään silti kursorisesti läpi.
Sarjakuvan tapahtumat ja kerronta kärsivät jossain määrin tasapaksuudesta, mikä ei tietysti ole vain Mäkisen tulkinnan vika, sillä päiväkirjan sisältö on mitä on ja Mannerheimilla kesti jokunen tovi ennen kuin hän pääsi näkemään minkäänlaista tositoimintaa. Mikäli sarjakuvaa lähtee lukemaan puhtaasti sotataistelut mielessä, niin tuleekin luultavasti pettymään. Mielenkiintoisinta antia sarjakuvassa onkin ehkä Venäjän armeijan sotajohdon ilmeinen epäpätevyys, jahkailu ja kulisseissa tappelu. Tästä olisi mielenkiintoista lukea enemmänkin.
Sarjakuva on piirretty hyvin hienolla tussiterällä ja väritetty vesiväreillä. Vesivärit ovat omaan makuuni sarjakuvissa vähän sellainen hit-and-miss tekniikka; toisaalta vesivärit luovat mielenkiintoista tekstuuria mutta lopputulos näyttää helposti myös sekavalta, jos tekniikka ei ole aivan täysin hallinnassa. Tässä tapauksessa väritys välillä hävittää hienopiirteiset ja yksityiskohtaiset tussaukset allensa ja jotkut ruudut näyttävät lopputuloksena hieman tukkoisilta.
Mantšuria : Mannerheimin tulikaste on kunnianhimoinen sarjakuva ja omasta puolestani ilahduin, että näinkin suuritöisiä ja painojäljeltään laadukkaita omakustanteita jaksetaan pusertaa ulos. Sarjakuva näyttää Mannerheimista myös hieman toisenlaisen, sanoisinko vähemmän ”virallisen” puolen. Suurmiehen pönötystä on nähty tarpeeksi.
