Veijo Meri: Manillaköysi

Keppilän Joose löysi köyden keskeltä huoltotietä. Kai se oli pudonnut huolimattoman ajomiehen kuormasta. Se oli ainoa käyttökelpoinen ja yleisesti pätevä esine minkä hän oli löytänyt koko sotaretken aikana. Se oli käyttämätön, ehjäsyinen, aivan puhdas ja uusi eikä mitään paperinarua, valmiiksi päätetty molemmista päistä. Joose ilostui. Siinä paikassa keskellä tietä hän mittasi sen käsiensä välissä, avasi sen vyyhdestä ja solutti kätensä läpi. Kymmenen syltä.

Joose on matkalla lomille jatkosodasta. Tarkastusten läpi on lähes mahdotonta kuljettaa mitään henkilökohtaista, joten hän kietoo köyden tiukasti ympärilleen. Monien vastoinkäymisten jälkeen Joosen matka käy kohti kotitaloa. Matka on koitua hänelle kohtalokkaammaksi kuin vuodet rintamalla. Mutta päähenkilö Joose on lopultakin sivuseikka Veijo Meren ensimmäisessä romaanissa. Vuonna 1957 ensimmäisen kerran julkaistu Manillaköysi tarkoitti Meren läpimurtoa niin kotimaassa kuin ulkomaillakin.

Manillaköydessä Joosen lomareissu jää väistämättä eräänlaisen kehyskertomuksen rooliin. Pääasiallinen sisältö on erilaiset lyhyet kertomukset tai tarinat, joilla junassa Joosen kanssa matkaavat sotilaat viihdyttävät toisiaan. Tutuksi tulee esimerkiksi erityisen taitava mutta hullu vääpeli, joka onnistui minimoimaan kaatuneet hyökkäyksissä, mutta joka lopulta sortui omaan rohkeuteensa. Saamme myös silminnäkijäraportin Suomen ensimmäisestä lentopommituksesta ensimmäisen maailmansodan ajoilta. Ja niin edelleen. Juttuja höystää hersyvä, paikoin absurdi huumori, jonka taustalla on kuitenkin kuolemanvakavat aiheet, sota ja taistelut nyt päällimmäisinä.

Manillaköysi on reilussa puolessa vuosisadassa saavuttanut tietyn klassikkostatuksen, eikä se ole kumma juttu. Meren kieli on rikasta ja tarkkaa, ennen muuta helppolukuista proosaa ilman turhia kommervenkkejä. Manillaköyttä luetaankin edelleen paljon myös kouluissa. Itselleni se oli rikastava, mukava lukukokemus, jota voin lämpimästi suositella muillekin.