Stephen Baxterin Mammutit-trilogia (Hopeaturkki, Pitkähammas ja Jääluu) herättää esihistorialliset mammutit henkiin. Ensimmäisessä osassa mammutit elävät meidän aikanamme Siperian syrjäseuduilla, mutta kohtaavat lopulta ihmiset – arvattavin seurauksin. Toisessa osassa palataan tuhansia vuosia taaksepäin esihistoriaan, vaan ihmiset ovat kiusana silloinkin. Kolmannessa osassa ollaan tuhat vuotta nykyajasta eteenpäin Marsissa.
Kaikkien kolmen kirjan aihe on sama: maailma ympärillä muuttuu ja mammuttien on sopeuduttava ja muututtava sen mukana. Mammuttien perimätieto, Saagat, auttavat, mutta uudenlaisten kriisien koittaessa perinteisiin saagoihin ei saa nojata liikaa, koska ne eivät kerro uusista vaaroista. Jokaisessa kirjassa vastuu jää lopulta yhdelle mammutille, jonka on johdettava kansansa parempaan tulevaisuuteen. Sarjan osat ovat sinänsä täysin irrallisia, eikä niitä ole erityisesti tarpeen lukea järjestyksessä.
Baxter on kirjoittanut parempiakin kirjoja, mutta mikäli mammuttien elämä kiinnostaa, parempaakaan kaunokirjallisuutta ei taida olla tarjolla. Kirjojen taustalla on paljon tutkimustyötä ja niistä saa ainakin vakuuttavalta tuntuvan kuvan mammuttien elintavoista. Eläimet pääosaan asettavien tarinoiden ystäville nämä ovat jokseenkin varma valinta, joskin kirjoissa on kuvattu väkivaltaa ja julmuuksia sen verran paljon, että en suosittele niitä lapsille tai muuten vain herkille lukijoille.