Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Nigerialainen Akwaeke Emezi tuli tutuksi suomalaislukijoille viime vuonna Kosmoksen julkaistua Emezin toisen romaanin, Vivek Ojin kuoleman. Se oli kiinnostava kirja, jonka jäljiltä kynnys tarttua Emezin esikoisromaaniin Makeaa vettä oli matalalla.
Makeaa vettä kertoo nigerialaisesta Adasta, joka on ọgbanje. Nimi tarkoittaa kirjaimellisesti lapsia, jotka tulevat ja menevät, mutta sillä viitataan pahoihin henkiin, jotka piinaavat perhettä. Ogbanje sai lapset kuolemaan tarkoituksella, jonka jälkeen henki syntyy uudestaan samaan perheeseen (eräs teoria esittää, että tällaiset henget nähtiin selityksenä sirppisoluanemian kaltaisille tuntemattomille periytyville sairauksille, jotka saattoivat vaatia usean peräkkäisen lapsen hengen samasta perheestä).
Ada ei pääse juurikaan kertojaksi omaan tarinaansa, vaan äänessä ovat hänessä asuvat henget, toisaalta isompi joukkio, joka kulkee nimellä ”Me”, toisaalta yksi, aktiivisempi henki Asughara.
Tulimme jostain – kaikki tulee jostain. Kun henki muuttuu lihaksi, portit pitäisi sulkea. Se on armeliasta. On julmaa jättää ne auki. Ehkä jumalat unohtivat panna ne kiinni. He saattavat olla juuri niin hajamielisiä.
Näistä hengistä koituu Adalle ja tämän perheelle monenlaista harmia. Adasta tulee voimakastahtoinen, tottelematon lapsi. Henget vaativat uhrilahjojaan, heitä miellyttää veri, ja niin Ada alkaa viillellä itseään.
Adan perhe hajaantuu ja Ada itse muuttaa Nigeriasta Yhdysvaltoihin opiskelemaan. Opintojen aikana henget kokevat uuden syntymän ja kuvioihin astuu Asughara, voimakkaan seksuaalinen henki. Se ottaa Adan haltuunsa, erityisesti seksuaalisten kokemusten aikana, ja suojelee Adan tietoisuutta kaltoinkohtelulta, jolle se toisaalta alistaa Adaa kerta toisensa jälkeen.
Makeaa vettä on raskas, mutta kiehtova kirja. Se on raju kuvaus mielenterveysongelmista ja traumojen kohtaamisesta, tarkasteltuna nigerialaisen perinteisen henkimaailmakäsityksen kautta. Toisaalta kaikkea ei ehkä parane leimata ongelmiksi: itsetuhoisuudessa on vaikea nähdä mitään positiivista, mutta monipersoonaisuus ei välttämättä ole vain häiriö, joka pitää korjata. Onko ọgbanjen näkeminen pahana henkenä asian tarkastelemista kolonisoivan kristillisen linssin läpi?
Kirjalle antaa oman mielenkiintoisen näkökulmansa kirjailija itse; Akwaeke Emezi on non-binäärinen ja transsukupuolinen, ja kokee itsekin olevansa ọgbanje. Emezi on kuvannut The Cut -lehden esseessään omaa transitiotaan naisesta ei mieheksi, vaan joksikin non-binääriseksi siitä välistä – ọgbanjeksi, ja onko ọgbanjella sukupuolta ensinkään, kysyy Emezi. Millaista kehodysforiaa kokee ihmiskehoon vangiksi joutunut henki?
Maailma on mielenkiintoinen, monimuotoinen paikka, ja Makeaa vettä tarjoaa siihen kiinnostavan näkökulman.
