Kun ensimmäisen kerran luin Virginia Woolfin Majakkaa, vihasin sitä. Kuitenkin kun pääsin kirjan loppuun, toivoin, ettei se ikinä loppuisi. Sittemmin olen lukenut teoksen neljä kertaa ja aina se on yhtä inspiroiva ja ajatuksia herättävä.
Majakka jakautuu kolmeen osaan. Ensimmäisessä seurataan erästä kesäpäivää yläluokkaisen Ramsayn perheen kesäpaikalla. Keskushenkilönä on rouva Ramsay, joka ehtii huolehtia kahdeksasta lapsestaan, temperamenttisesta miehestään kuin perheen kesävieraistakin. Henkilöiden väliset suhteet tiivistyvät erityisesti illalliskohtauksessa. Illallisetiketti, tarjoilijat, keittäjät ja ruokakellot kertovat mielenkiintoisesti vanhasta ajasta, jota ei enää ole. Toisessa osassa aika kuluu ja kesähuvila ränsistyy yksinään. Viimeisessä osassa osa perheenjäsenistä palaa huvilalle toteuttamaan kymmenen vuotta aikaisemmin vain aikomukseksi jääneen retken läheiselle majakalle.
Kirjasta erikoisen tekee sen kirjoitustyyli. Itselleni alkukankeutta aiheutti siis todennäköisesti tajunnanvirtatekniikka, jonka avulla Woolf tarinaansa kertoo. Tarina etenee vuorotellen kunkin henkilön ajatusten ja mietteiden mukana siirtyen esimerkiksi henkilön katseen myötä seuraavaan henkilöön ja hänen mietteisiinsä. Woolf kuului vuosisadan alun modernisteihin ja kehitti tekniikan äärimmäisyyksiin teoksessaan Aallot (1931).
Majakan tarina etenee pääasiassa naisten kertomana. Ja ne ajatukset, ne koskevat tietysti toisia henkilöitä ja ihmissuhteita, mutta myös elämän tarkoitusta. Rouva Ramsay edustaa perinteistä kotirouvaa, jonka mielestä avioliitto on naisen tärkein tavoite. Hänen vastaparinaan toimii Lily Briscoe, joka elää itsenäisenä ja syventyy maalauksiinsa, mutta joka lopulta ymmärtää rouva Ramsayn arvon ja ajatukset. Kirjan miehet ovat jollain tavalla kompleksisia tai sitten niin nuoria, ettei heidän äänensä vielä kuulu.
Woolfin kieli on kaunista ja teksti on täynnä pieniä ajatuksia mutusteltavaksi. Kokonaisuudessaan teos on yhtä viehättävä kuin elokuva Gosford Park tai Agatha Christien dekkari: vaikka tarinan puitteet kuuluvat jo menneeseen maailmaan, ihmisiä vaivaavat kysymykset ovat silti samat.