Polkupyörä antaa mahdollisuuden kokea maiseman uudella tavalla. “Pyöräily on mahdollisuus ymmärtää itseään ja maailmaa paremmin”, kirjoittaa tietokirjailija ja yhteiskuntatieteiden tohtori Sari Kuusela, joka harrastaa matkapyöräilyä ja tarkastelee harrastustaan sosiaalipsykologin silmin.
Kuuselan matkapyöräilyssä on kyse siitä, että lähdetään pitkiksi ajoiksi pyöräilemään jonnekin, tavallisesti Keski-Eurooppaan, kuljettaen kaikki tavarat mukana pyörän selässä. Se ei ole minun tapani pyöräillä ja itse pyörämatkailisin eri tavalla. Kiinnostavaa Kuuselan kokemuksista lukeminen silti oli, koska pyöräilijänä ymmärrän kyllä, mistä Kuusela kirjoittaa, vaikka tällainen hyvänsäänpyöräilijä olenkin.
Maisemapyöräilyn taito on muodoltaan kuin kolumnikokoelma. Se on jaettu seitsemään pidempään lukuun, joista jokaisella on oma painotuksensa. Lukujen sisällä on sitten pienempiä pohdiskelevia lyhyehköjä juttuja, jotka tuovat mieleen kolumnit. Muoto soveltuu kirjaan hienosti, sillä se tekee lukemisesta kepeää, kun kirjasta on helppo lukea yksi juttu kerrallaan.
Kirja on omiaan herättämään pyöräilyhaluja. Minunkin tekee nyt mieleni pyöräilemään Keski-Euroopan pyöräväylillä (toki myös Pohjois-Italiassa ja Itävallassa olisi tavattoman upeita pyöräreittejä). Pitkällisempi matkailu pyörän selässä tuntuu kuitenkin vähän vieraalta, olen sittenkin enemmän urheilupyöräilijä ja ajaisin mieluummin kevyemmällä kuormalla.
Pääsi tällaisille matkoille tai ei, Maisemapyöräilyn taito on kuitenkin hyvää luettavaa kaikille, jotka polkupyörällä kulkevat. Sen verran hyvin se avaa silmiä maiseman tarkkailulle ja ympäristön lukemiselle. Kuten Kuusela kirjoittaa:
Kenestä vain voi tulla maisemapyöräilijä, joka kokee elämän syvemmin. Siihen ei tarvita kuin paikkatietoinen katse ja maiseman lukemisen taito. Herkkyydestä havainnoida ympäristöä on hyötyä myös ihmissuhteissa. Jos ei jaksa olla läsnä, jos ei tunnista ilmapiiriä tai reagoi sosiaalisiin signaaleihin, jäävät tunnesuhteet kevyiksi, sosiaaliset tilanteet takkuavat ja olosta tulee ulkopuolinen.