Maire on mahtava kuvaus siitä, kuinka suomalainen maalaistyttö lähtee vähän avartamaan maailmankuvaansa. Maire Lankinen on reipas, oma-aloitteinen ja sellainen, joka tuntuu pärjäävän missä vaan. Suomessa hän työskentelee kampaajana, kunnes haluaa nähdä maailmaa.
Hän pääsee ensin Englannin Windsoriin kotiapulaiseksi arkkitehtiperheeseen. Vaan eipä aikaakaan, kun hän haluaa ihan jotain muuta. Hänellä on viisumi vain vuodeksi ja sen aikana pitäisi kokea paljon. Niinpä hän menee työvoimatoimistoon ja sitä kautta hänelle järjestyy paikka Buckinghamin palatsista! Hän on aivan haltioissaan, mutta niin on lukijakin.
Kirjassa on mielenkiintoista kuvausta siitä, miten Hänen Majesteettinsa palveluksessa toimitaan. Viisumikin järjestyy. Kun tavataan kuningatarta, aika harvoin, niin silloin pitää olla valkoiset käsineet kädessä, koska kuningatar kättelee. Kuningatar myös muisti aina joululahjoilla henkilökuntaansa. Maire oli siihen aikaan ainoa ulkomaalainen työntekijä.
Heti alkajaisiksi onkin prinsessa Margaretin ja Antonyn häät. Kuvaus niistä henkilökunnan vinkkelistä on niin hyvä, että aivan kuin itsekin olisi ollut siellä mukana. Henkilökuntaa oli paljon ja Maire sai siellä hyvän perehdytyksen.
Maire istahti kirjoituspöytänsä ääreen ja otti eteensä Buckinghamin palatsin kirjepaperin, jonka yläreunan keskellä komeili tummanpunainen kuningatar Elisabet ll:n vaakuna. Hän alkoi kirjoittaa:
Rakas äiti ja isä,
Maire Lankinen treffailee Englannissa, mutta ei mene naimisiin, eikä jää Iso-Britanniaan. Italian kautta hän palaa Suomeen, jossa tämä kirja on valmistunut. Toisena kirjoittajana on hänen poikansa Nazzareno Sifo.
Maire on kirjoitettu vetävästi. Sitä oli ilo lukea, kun kaiken aikaa on sellainen iloinen ja hymyilevä pohjavire. Näin tavallisena ihmisenä oli kiva kurkistaa Mairen ”olan yli” kuninkaalliseen palatsiin. Voin vaan uskoa, miten kiva on Mairen muistella nyt iäkkäänä nuoruuden aikoja, kun tuli nähtyä yhtä sun toista.