Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Keijo Korhonen on pitkään Suomen ulkopolitiikassa työskennellyt vaikuttaja, joka on toiminut muun muassa ulkoministerinä, suurlähettiläänä, toimittajana ja professorina. Mahtimiehistä maan matosiin -kirjassa hän kertoo tapaamistaan mielenkiintoisista ihmisistä. Joukossa on anekdootteja poliitikoista, kuninkaallisista, suurlähettiläistä ja tavallisista kansalaisista. Kirjassa kuvailtujen henkilöiden kuvia ei kirjaan valitettavasti ole sisällytetty.
Korhosen Mahtimiehistä maan matosiin –kirjan johdanto-osa ei ole niinkään johdanto kirjaan, vaan se on julkinen kirje lapsenlapsille. Korhonen käyttää ”vanhan viisaan miehen” asemaa neuvoakseen lapsenlapsiaan sekä koko nuorta sukupolvea. Johdannon lempeä sävy on miellyttävä, mutta johdanto on irtonainen ja sopisi paremmin toiseen kirjaan. Itse teoksessa kuvaillaan muun muassa diktaattorien tekemiä tuhotekoja niin, että johdannon ja muun kirjan sisältöjen välille muodostuu selkeä ristiriita.
Korhosen kirjassa tavataan aluksi kruunupäitä. Korhonen pääsi tapaamaan keisareita ja muita kuninkaallisia, ja hän kuvaa mielenkiintoisesti erilaisten jäykkien hovietikettien kiemuroita. Varsinkin tarina Etiopian keisarin Haile Selassien oksentavasta koirasta ja pokkansa menettäneistä toimittajista naurattaa lukijaa.
Korhonen kertoo lisäksi työstään ulkoministeriössä ja YK:ssa. Hänen mukaansa YK:n yleiskokouksessa naljailtiin, että Suomen valtuuskunnan suurin anti YK:lle oli hiljaisuus, mutta Korhosen kertomat tarinat viittaavat taustalla olleen usein yllättävänkin kovasanaista toimintaa. Korhosen työ edellytti muutakin kuin kaunopuheista diplomatiaa. Irakin suurlähettiläs vaati eräällä lounaalla Suomea karkottamaan libanonilaisen toimittajan Suomesta. Suurlähettilään mielestä karkotus olisi vielä ollut armeliasta, sillä hänellä oli varalla toinenkin suunnitelma toimittajan hiljentämiseksi: ”Löydätte hänen ruumiinsa jonakin aamuna katuojasta Helsingistä”, suurlähettiläs uhkasi. Korhonen selvitti tilanteen muistuttamalla suomalaisista laeista ja poistumalla paikalta. Tylympiä sanoja tarvittiin myös Israelin suurlähettiläs Benjamin Netanyahun kanssa. Hauskempiakin tarinoita on: Korhosen kirjasta selviää, millainen oli Tanskan ulkoministeri Per Haekkerupin mielestä täydellinen aamiainen ja mikä motivoi erään Libyassa työskennelleen suomalaisen suurlähettilään ahkeroimaan lapion varressa.
Eräs kiinnostavimmista Korhosen tapaamista henkilöistä oli Aleksandr Kerenski. Korhonen tapasi Kerenskin, kun tämä oli jo 85-vuotias. Ikä ei ollut pehmentänyt Kerenskiä, sillä tämän mielipide Suomen itsenäiseksi julistautumisesta oli edelleen tyly: ”Yksipuolinen teko, ‒ ‒ laiton”.
Monista poliitikoista poiketen Korhonen ilmaisee mielipiteensä suoraan. Hänen kannanotoistaan voi olla eri mieltä, mutta ne ovat joka tapauksessa virkistävän selkeitä. Hän soimaa Suomen hallitusta entisen puolueettomuuspolitiikan hylkäämisestä ja kavahtaa ajatusta NATO:sta. EU:kaan ei ole mieluinen. Israelia Korhonen moittii toisen maailmansodan aikaisten tapahtumien hyväksikäyttämisestä, ja Yhdysvaltoja hän kritisoi tekopyhyydestä. Ennen Egyptin kansannousua Yhdysvallat piti presidentti Hosni Mubarakia liittolaisena ja antoi diktaattorille paitsi toimintavallan että myös toimitti Egyptiin vankeja kidutettavaksi. ”Maailma on julma ja epäoikeudenmukainen”, Korhonen toteaa kyynisesti.
Korhosen kirja on erittäin mielenkiintoinen katsaus yleensä suljettuun ulkoministeriön työntekijöiden ja suurlähettiläiden arkeen. Kiinnostavuutta karsii vähäsen kirjan puutteellinen oikoluku.