Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Mahdoton tehtävä edessä: arvostella suosikkikirjailijan teosta, josta ei oikein loppujen lopuksi pitänyt. Syytä miettiessä aika kuluu: josko syitä moniakin? Yhden ainakin löytää, paitsi sen naislauman, joka kirjassa kokoontuu ja joille miehet ovat kloakkia, niin toinenkin syy löytymässä. Toinen syy on itsessä: vanha mies ei oikein kotiudu nykyajan kotkotuksiin, sometuksiin sun muihin facebookeihin, blogituksiin, hashtageihin, twittereihin, instagrameihin, joita sivuilla vilisee, loppupuolella varsinkin. Ei nin ei! Vanha miespuolinen urho vaatisi varmaan mieluummin kyntönäytöksiä, pellonpientareita ja vankkaa ohrankasvua, ruiskuhilaita, savusaunaa, tekstin kotoisaksi ja hyväksyttäväksi leimatakseen.
Noh, noh – ei kai nyt sentään.
Elina Kilkku kirjoittaa ’antaa palaa’ -tyylillä, niin miksei arvostelijakin voisi heittäytyä menoon mukaan. Hyperbolastahan kummassakin tapauksessa on kysymys; mitäpä turhaan pidättelemään.
Mahdoton elämä on Kilkun jatko-osa romaaniin Täydellinen näytelmä, jossa teatteriohjaaja Alina Varjonen kamppailee työttömyyttä, rahattomuutta ja miesvaltaa vastaan huonolla menestyksellä. Kateus johtaa lopulta kummallisiin kolttosiin varsinkin menestyvää kollegaa Matias Raattentietä kohtaan, josta toisessa osassa puhkeaakin aviomies Alinalle, hetkeksi: jouluaattona on kaikki taas toisin.
Eli kyllä tässä jatko-osassa juonta ja murhetta jos ilonpisaroitakin löytyy, aineksia melkoiseen spektaakkeliin, kunhan lukeva kohderyhmä vain sattuu kohdalleen. Rajaisiko vastaanottajat rajusti, jyrkästi ja vailla epäilyä näin rumasti todeten: chicklit-iän ylittävät, mutta eläkeiän alittavat nuorehkot naiset.
Eli sopiva kirja juuri eniten kirjoja kuluttaville. Lukijoista ei puutetta.
Voi tosin olla, että olen itse tuuliajoilla Alina Varjosen lailla, hakoteillä tällä hetkellä, ja asia valaistuu, kunhan trilogia täydentyy päätösosallaan. Sen aion ilman muuta lukea, kaikesta huolimatta: on se sen verran taitava sanankäyttäjä tämä Elina Kilkku. Katso vaikka Ihana tyttö.
Ja saahan sitä, kaikin mokomin, niin kirjailija kuin hänen luomansa päähenkilö relailla siinä missä lukijakin:
”Toisekseen oli tärkeää saada olla välillä asiaton ja ei ihan loppuun asti mietitty vailla kritiikin ja hylätyksi tulemisen pelkoa.”