Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Viime aikoina on kirjoitettu paljon siitä, miten autokraattiset hallinnot lisääntyvät ja voimistuvat ympäri maailman, ja kuinka tämä kehitys on samalla heikentänyt demokratian kehitystä. Hieman vähemmän on kuitenkin kirjoitettu siitä, miten länsimaiset demokratiat ovat itse edesauttaneet tätä negatiivista kehitystä. Frank Voglin Mahdollistajat osoittaa miten länsimaiset monikansalliset yritykset, pankit, konsulttifirmat, tilintarkastajat ja poliitikot ovat mahdollistaneet kleptokraattien vaurauden kasvattamisen ja siten heidän poliittisen vaikutusvallan kasvun.
Asian ydin on tämä: itsevaltaisille kleptokraateille varastaminen on heidän valtansa pysyvyyden ja vaurautensa kasvun ydin, he varastavat julkista rahaa rikastuttaakseen itseään ja palkitakseen arvokkaimmat liittolaisensa. Kleptokraattien täytyy kuitenkin salata kansalaisiltaan varastamisen valtava mittakaava, ja tätä varten heidän täytyy sensuroida valtavirran mediaa, ottaa televisio- ja radiokanavat valtion hallintaan, vangita journalisteja ja rajoittaa ylipäätään kansalaisyhteiskunnan toimintaa. Kuuluisin esimerkki tällaisesta kleptokraattisesta klikistä on Vladimir Putin poliittisine liittolaisineen sekä Venäjän oligarkit. Pelkästään tällä ryhmällä on satojen miljardien dollareiden omaisuus Venäjän ulkopuolella.
Kleptokraateille on tärkeää sijoittaa varastamansa rahat kansainvälisiin ja ennen kaikkea länsimaisiin sijoitusomaisuuseriin, kuten hedge-rahastoihin, joukkovelkakirjoihin, kiinteistöihin ja osakkeisiin. Syynä tähän on epäluottamus oman maansa lakeihin, ja myös pelko vaurauden menettämisestä jos he menettäisivät vallan omassa maassaan. Länsimaat tarjoavat voroille hyvät sijoitusmahdollisuudet, parhaat sijoitusten hoitajat ja myös oikeusjärjestelmän, joka suojelee sijoittajia tavoilla, joita ei löydy muualta. Pankkiirit, asianajajat ja konsultit eivät siis riko mitään lakeja tarjoamalla tälle korruptoituneelle eliitille palveluitaan, vaikka he edesauttavatkin toiminnallaan rahanpesua, järjestäytynyttä rikollisuutta ja jopa terrorismia.
Se rahan määrä, joka tässä suhmuroinnissa liikkuu, on hengästyttävä. Global Financial Integrity -järjestön selvityksen mukaan kauppaan liittyvän pimeän rahan määrä on noin biljoona dollaria vuodessa, mutta jos lasketaan mukaan muita kuin kaupan kautta siirretyt rahat ja varastetut rahat, niin määrä voi hyvinkin olla yli kaksi biljoonaa dollaria vuodessa. Biljoonia dollareita siis siirtyy köyhemmistä maista vauraampien maiden varallisuuteen mikä tietysti vain lisää näiden alkuperämaiden ihmisten köyhyyttä. YK:n raportin mukaan Afrikasta virtaa vuosittain ulos 88,6 miljardin dollarin arvosta laitonta pääomaa, mikä on huomattavasti enemmän kuin koko Afrikkaan samaan aikaan virrannut ulkomaanapu, joka on 48 miljardia dollaria.
Tämä ei ole itsessään vielä uutinen, mutta se mitä ei usein ymmärretä on se, että tämä rahan virta on vahingollista myös rikastuvalle osapuolelle, Vogl korostaa. Kleptokraattien rahat näennäisesti hyödyntävät länsimaisia kansantalouksia, mutta pitkällä tähtäimellä rahan vaikutus on monella tapaa negatiivinen.
Vogl tarjoaa tästä räikeän esimerkin. Vuonna 2010 Yhdysvallat mahdollisti korkeimman oikeuden päätöksellä rajoittamattoman kampanjarahoituksen vaaleissa. Vuoden 2020 vaaleissa kampanjalahjoitukset olivat nousseet jo 14 miljardiin dollariin, mikä oli kaksi kertaa enemmän kuin vuonna 2016. Kenelläkään ei ole tietoa miten paljon tästä rahasta tulee Yhdysvaltain ulkopuolelta, keneltä rahaa tulee, eikä myöskään kuinka laajasti ulkomaiset tahot lobbaavat Washington D.C.:ssä. Yhdysvalloissa on kyllä ollut poliittisia aloitteita, joissa pyritään rajoittamaan ulkovaltojen vaikutusyrityksiä, mutta ne eivät ole menneet läpi, sillä korruption vastaisten ehdotusten toimeenpano vahingottaisi maan vakiintuneen valtaeliitin taloudellisia intressejä.
Pankeilla on tietysti iso rooli tässä tarinassa. Pankkien rahanpesu on laajaa ja huomattavat pankit kuten JP Morgan, HSBC, Standard Chartered Bank, Deutsche Bank ja Bank of New York Mellon ovat jatkaneet suurten laittomien rahasummien siirtämistä senkin jälkeen, kun niitä on sakotettu tällaisesta toiminnasta. Kirjassa korostuu moneen otteeseen valvovien viranomaisten ja poliitikkojen hampaattomuus. Pankkeja haastetaan toiminnastaan aivan liian vähän ja silloinkin kun sakkorangaistuksia tulee, pankit suhtautuvat niihin lähinnä bisneksenteon sivukuluina. Kyse on ahneuden kulttuurista, joka jatkuu niin kauan kun suurta palkkaa nauttivat johtajat eivät kohtaa henkilökohtaisia rangaistuksia teoistaan, Voigt toteaa.
Hinta, jota pankkien toiminnasta maksetaan, on korkea. Pankit auttavat kleptokraattisia hallintoja piilottamaan korruptiotaan ja saavuttamaan taloudellisia etuja kansainvälisillä markkinoilla, mutta samalla ne myös lisäävät riskiä talousjärjestelmälle. Kansainvälisten markkinoiden korruptoituneiden hallintojen käyttöön antamat yhä suuremmat määrät käteistä luovat ennen näkemättömän riskin velkojen hoitamatta jättämisestä. Kreikka on yksi esimerkki siitä, mihin tällainen höveli lainoittaminen voi johtaa, ja Venäjä on toinen.
Venäläiset kleptokraatit ovat toimineet rahoitusmarkkinoilla ovelasti. He hyödyntävät pöytälaatikkofirmoja ja lännen mahdollistajia kerätäkseen itselleen huiman varallisuuden ja käyttääkseen näitä rahoja myöhemmin länsimaita vastaan. Eräs kohta kirjasta jäi erityisesti mieleen. Britannian parlamentin ulkoasiankomitea totesi toukokuussa 2018 julkaisemassaan raportissa: ”Helppous, jolla Venäjän hallinto keräsi varoja hallinnon Salisburyn hyökkäyksen jälkeen käynnistämistä vahvoista toimista huolimatta, kyseenalaistaa Britannian hallituksen sitoutumisen Venäjän valtion agressiota vastustaviin toimiinsa”. Nyt kun Ukrainan sota on realiteetti tätä kysymystä voi miettiä laajemminkin. Sota osoittaa minkälaiset seuraukset voi olla sillä, että kleptokraattihallintojen annetaan rauhassa voimistua.
Kirja ei ole erityisen optimistista luettavaa. Iso ongelma on, että liian monet poliitikot, journalistit ja kansalaiset eivät ymmärrä lainkaan ongelman laajuutta, eikä sitä miten riittämättömiä nykyiset lait ovat ja kuinka suurista rahasummista tässä puhutaan. Toisaalta tilanne ei ole lainkaan mahdoton ratkaista, jos halua vain löytyy. Vielä 1990 ei ollut ainuttakaan kansainvälistä korruptionvastaista yleissopimusta, eikä asiasta oikeastaan edes puhuttu YK:ssa, Maailmanpankissa ja IMF:ssä. Nyt tilanne on täysin toinen ja siitä on kiittäminen kansalaisyhteiskuntaa.
Viimeisen 25 vuoden aikana on perustettu useita korruptionvastaisia organisaatioita ja niiden ponnisteluiden ansiosta journalistit ja yliopistotutkijat ovat myös kiinnostuneet aiheesta. Näyttää siltä, että mikäli asiassa halutaan edistyä tullaan kansalaisaktiivisuutta tarvitsemaan jatkossakin, ja sitä tärkeämpää siis, että aihe tulee suomalaisillekin lukijoille tutuksi.
Mahdollistajat on ehdottomasti tärkeä kirja, joskin valitettavasti se on hieman raskaslukuinen missä ei auta käännös, joka tuntuu välillä kiireessä tehdyltä. Mutta, kuten niin usein Terra Cognitan kirjojen kanssa, syventyminen on kuitenkin ehdottomasti vaivan arvoista. Tässä on aihe, josta pitäisi ehdottomasti puhua enemmän.