Luke Hardingin Mafiavaltio on kirja, joka saa lukijassaan aikaan vaistomaisen tarpeen vilkuilla olkansa yli ja varoa sanojaan. Kirja kertoo brittiläisen toimittajan kokemuksista Guardian-lehden Moskovan-kirjeenvaihtajana.
Harding vietti Venäjällä neljä vuotta, kunnes sai huomata muuttuneensa Venäjän valtionviholliseksi ja tuli karkotetuksi maasta. Venäjän vuosinaan Harding perheineen sai tottua kaikenlaiseen ahdisteluun, sillä heidän kotiinsa murtauduttiin useamman kerran, puheluita salakuunneltiin ja kadulla seurattiin. Pian ilmenikin tämän olevan normaali käytäntö maassa olevien diplomaattien ja toimittajien kohdalla, varsinkin jos näiden mielipiteet eivät miellyttäneet valtion johtoa. Hardingin kohdalla neljän vuoden pesti päättyi maasta karkoittamiseen, mikä monien ihmisoikeustyötä tehneiden kohtaloon verrattuna oli jopa onnellinen lopputulos. Monet muut eivät nimittäin selvinneet valtion vastaisten mielipiteiden esittämisestä hengissä. Näin kävi esimerkiksi Anna Politkovskajalle, Natasa Estemirovalle ja Stanislav Markeloville.
Mafiavaltiossa Harding käsittelee paitsi oman elämänsä sattumuksia Venäjällä myös ajankohtaisia asioita kuten Georgian sotaa, WikiLeaks-vuotoa, äärioikeistoa ja monia muita vuosien mittaan esiin tulleita asioita. Jokaisesta luvusta nousee kuitenkin esiin sama karmiva lopputulos: Venäjä on mafiavaltio, jossa demokratia on vain horjuva kulissi.
Tartuin Mafiavaltioon mielenkiinnolla, sillä vaikka monet kirjassa käsitellyistä asioista olivat uutisista tuttuja, oli oma kokonaiskäsitykseni 2000-luvun Venäjästä melko hutera. Vaikka kirja sisältää valtavasti asiaa, se on taitavasti kirjoitettuna melko nopealukuinen. Toisinaan tiheä teksti ja suunnaton henkilöiden määrä tosin tuntuivat raskailta.
Lukemisen jälkeen olo oli hämmentynyt – onko tämä kaikki tosiaan totta? Onko ihmisen henki naapurimaassamme tosiaan näin halpa? Mitä muuta kulissien takana mahtaa tapahtua – Venäjällä tai jossakin muussa maassa?
Jos kurkistus Venäjän kulissien taakse kiinnostaa, kannattaa tarttua Mafiavaltioon. Toki kyseessä on vain yhden toimittajan subjektiivinen näkemys, mutta jotakin Hardingin uskottavuudesta kertonee hänen maastakarkotuksensa. Ainakin itselleni kirjan asiat jäivät pyörimään mieleen vielä pitkäksi aikaa lukemisen jälkeenkin, mitä pidän hyvän kirjan merkkinä.