Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Vuonna 2012 oregonilainen Julie Keith valmistauu Halloweenin viettoon ja avaa hautakivijäljitelmiä sisältävän koristepakkauksen. Tuotteen sisältö ei kuitenkaan ole aivan sitä mitä Keith odottaa, sillä pakkauksesta tipahtaa avunpyyntölappu, jossa pyydetään ottamaan yhteyttä ihmisoikeusjärjestöön. Lapun mukaan tuotteita valmistavat kammottavissa oloissa pakkotyöhön pakotetut vangit ja paikan nimeksi ilmoitetaan Masanjia. Kuten myöhemmin käy ilmi, kyseessä oleva pakkotyöleiri on yksi pahamaineisimmista Kiinassa.
Julie Keithin löytämä viesti ei ole aivan poikkeuksellinen, vastaavia tapauksia on reportoitu ainakin seitsemän vuosien 2012 ja 2019 välillä. Se mikä tekee tästä kyseisestä viestistä erityisen mielenkiintoisen on kuitenkin se, että lapun kirjoittaja ei jää anonyymiksi. Tieto Keithin löytämästä lapusta leviää nimittäin lopulta Kiinaan asti, jossa asiasta lukee myös Sun Yi, mies joka kirjoitti lapun muutama vuosi aikaisemmin. Kuka Sun Yi on ja miten hän päätyi pakkotyöleirille on olennainen osa Amelia Pangin reportaasikirjaa, mutta palataan miehen tarinaan hieman myöhemmin.
Pakkotyöleireillä eli Laogai-järjestelmällä on Kiinassa pitkä historia. Ensimmäiset leirit avattiin jo 1930-luvulla ja järjestelmän katsotaan saaneen inspiraationsa Neuvostoliiton Gulag-järjestelmästä. Nykyään pakkotyölaitokset ovat olennainen osa Kiinan oikeusjärjestelmää ja järjestelmään kuuluu monenlaisia laitoksia aina vankiloista huumeidenvieroituslaitoksiin ja oikeudenkäyntiä odottavien pidätyskeskuksiin. Näissä keskuksissa työskentee jopa miljoonia vankeja: rikollisia, poliittisia ja uskonnollisia mielipidevankeja, etnisiä vähemmistöjä, sekä ihmisiä jotka ovat syystä tai toisesta päätyneet paikallisviranomaisten hampaisiin.
Itse laogai-järjestelmä ei kuitenkaan ole mikään uusi paljastus, vaan se miten kyseinen järjestelmä kytkeytyy länsimaiseen kulutuskäyttäytymiseen. Pang ei hirveän tarkasti selitä modernin tehdaslogistiikka-järjestelmän hienouksia mutta Behemoth: A History of the factory and the Making of the Modern World avasi tarkemmin modernien aasialaisten tehtaiden toimintalogiikkaa. Nykyään tavaroiden ja muodin nopea kierto tarkoittaa sitä, että yritykset eivät halua enää ylläpitää kalliita varastoja, joissa on riskinä, että niihin kerääntyy jo muodista mennyttä tavaraa. Ratkaisuna on helposti mobilisoitavat aasialaiset tehtaat, joissa työntekijät asuvat tehtaiden yhteydessä ja jotka siten pystyvät nopeasti reagoimaan myös odottamattomiin tilauksiin.
Tästä onkin jo helppo arvata miten laogai-järjestelmä liittyy asiaan. Amelia Pang esittää, että useat kiinalaiset tehtaat turvautuvat alihankkijoiden kautta laogai-järjestelmän pakkotyöläisiin, erityisesti silloin, kun tehtaan pitää nopeasti saada tehtyä kiireellinen tilaus. Monet tehtaanomistajat jopa kokevat, että nopeasti vaihtuvat trendit ja markkinoiden vaatimukset halvoista hinnoista ovat yhdistelmä, johon ei edes voi vastata turvautumatta pakkotyöhön.
Monet länsimaiset yritykset tosin pyrkivät nykyään vastuullisuuteen ja jopa tarkastamaan työolot alihankkijoidensa tehtaissa, mutta Pang osoittaa, miten helppo näitä varatoimenpiteitä on käytännössä kiertää. Sitä paitsi, ongelma ei ole vain tarjonnassa, vaan myös kysynnässä, Pang pohtii. Niin kauan kun tehtaille voidaan antaa mahdottoman tiukat deadlinet, yhtä kauan tulee myös löytymään bisneskumppaneita, jotka näihin vaatimuksiin suostuvat vastaamaan, tarkoittaapa se tehdastyöläisten kannalta sitten minkälaisia oloja hyvänsä.
Minkälaisissa oloissa juuri pakkotyövangit sitten elävät? Tässä pääsemme taas Sun Yin tarinaan. Sun Yi lukeutui uskonnollisten vankien kategoriaan, sillä hän kuului Falun Gongin harjoittajiin. Alunperin valtion suosista nauttinut Falun Gongin tarina on mielenkiintoinen. Se sai alkunsa epäpoliittisena meditaatioliikkeenä, mutta tilanne muuttui nopeasti, kun liikkeestä tuli valtion makuun liian suosittu ja liian itsenäinen. Valtion vaino on käytännössä muuttanut Falun Gongin juuri siksi, mitä Kiinan hallinto eniten pelkää: vastarintaliikkeeksi ja hallinnon suurimmaksi kriitikoksi. Näin ollen ei ole yllättävää, että huomattava osa vankileirijärjestelmän vangeista koostuu nimen omaan Falun Gongin harjoittajista.
Sun Yin tarina ei ole helppoa luettavaa. Pitkät päivät tehdassaleissa ovat rankkoja ja jos vaadittuun tuotantotahtiin ei kykene, seurauksena on fyysistä väkivaltaa, toisinaan jopa kuolema. Sun Yin tarinaa synkentää myös se, että hän toistuvasti kieltäytyi irtisanoutumasta uskostaan, ja sen seurauksena hän sai kohdata myös pitkäaikaista kidutusta. Sun Yin tarinassa riittää piinaavia käänteitä, mutta ehkä tässä yhteydessä kannattaa mainita tämän tarinan seurauksista.
Neljä kuukautta sen jälkeen kun Sun Yin lappu levisi maailmalle, kiinalainen journalisti Yuan Ling teki reportaasin Masanjian oloista, ja sen jälkeen kun vielä CNN teki jutun työleiristä, Kiina taipui ja virallisesti luopui työleireistään. Vuosi oli 2013 ja hetken aikaa näytti siltä, että kaikki voisi olla mahdollista. Kenties tuore presidentti Xi Jingping olisi avoin suuremmallekin reformille? Näin ei kuitenkaan käynyt. Vankileirit eivät suinkaan sulkeutuneet, vaan uudelleen nimettynä ne yhä edelleen puksuttavat tuotteita maailmalle. Uiguurien kohtalo pakkotyöleirien – vai pitäisikö jo sanoa, keskitysleirien – hampaistossa kertoo tilanteen monelta osin vain pahentuneen.
Kirjan lopussa Pang pohtii myös paljon puhutun kiinalaisen Vyö ja tie -kehityshankkeen roolia pakkotyöleirien lisääntymisessä. Uiguurien asuttama Xinjiang kun sattuu olemaan olennaisen tärkeä juuri kyseisen hankkeen kannalta. Toisaalta Vyö ja tie voi olla myös avain tilanteen ratkaisemiseen. Xinjiangiin halutaan paljon ulkomaisia investointeja, joten jos yritykset vetäytyisivät alueelta pakkotyön käytöstä johtuen, Kiinan hallinnon olisi pakko reagoida asiaan. Kirjan lopussa Pang antaa vielä vinkkejä, miten yrityksiä voi kannustaa eettisempään toimintaan ja toisaalta myös miettimään sitä omaa kulutustaan – varsinkin mitä tulee siihen houkuttelevan halpaan tehdaskamaan.
Mitään hilpeää luettavaa Made in China ei ole, itse asiassa vähään aikaan mikään kirja ei ole onnistunut vetämään mieltä matalaksi samalla tavalla kuin tämä. Toisaalta vaikka aihe ehkä onkin raskas niin teksti ei sitä ole, Pangin kirjoitustyyli on monien reportaasikirjojen tapaan lennokkaan kevyt, siinä mielessä kirja on hyvinkin miellyttävää luettavaa. Kirja on onnistunut myös siinä, miten se yhdistää Sun Yin tarinan laajempaan kehykseen; vankityöleirit eivät jää lukijalle epämääräiseksi ja abstaktiksi käsitteeksi, miltä usein tuntuu kun on sattunut lukemaan aiheesta artikkeleita.
Kiinan sisäiset ihmisoikeusloukkaukset koskevat niin monia ihmisiä, ja toisaalta ne ovat kuitenkin niin kaukana omasta arjesta, että välillä tuntuu siltä kuin ne tapahtuisivat jossain aivan toisessa universumissa. Tämän kirjan jälkeen ei enää tunnu. Suositeltavaa luettavaa, ehdottomasti.