Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Luin Maija Haaviston kirjoista viimeksi runokokoelman Raskas vesi (Aviador 2018), mutta se ei oikein minulle auennut, liekö syy siihen enemmän lukijassa kuin runoissa… Mutta nyt Haavisto on jälleen palannut proosan pariin, ja lopputulos oli erikoisesta asetelmastaan huolimatta nautittava romaani.
Janni on nuori puutarhuri, joka on aikoinaan opiskellut englantilaista filologiaa, mutta kandityön aiheena ollut Miltonin Kadotettu paratiisi taisi sulkea runouden puutarhan häneltä. Nyt hän tietää kaiken kasveista, mutta oma elämä on hukassa. Janni ei ole sanottavasti masentunut tai muutenkaan psyykkisesti sairas, hän vain on halunnut kuolla jo kauan. Niinpä hän eräänä päivänä on juuri astumassa metron alle, mutta sitten eräs pelisuunnittelija Teresa kiskaisee hänet turvaan ja vie päivystykseen. – Teresan elämä on päällisin puolin hyvin erilaista kuin Jannin, hänellä on mies ja esikouluikäinen tytär, mutta jokin morbidi viehtymys kuolemaan hänelläkin on.
Janni käy pari kertaa psykiatrilla ja saa masennuslääkkeitä, mutta sitten puheeksi tulee Morviv, hoitomenetelmä, joka on scifimäisesti uusinta uutta psykiatrian alalla: potilas tainnutetaan ruiskeella ei ihan vain uneen vaan peräti kuolemaan asti, josta hänet sitten toisella aineella herätetään. Ja tätähän Janni haluaa kokeilla. – Sen jälkeen ystävyys Teresan kanssa syvenee, vietetään aikaa mökillä ja Amsterdamissa asti. Mutta kummankaan naisen elämä ei ole enää koskaan entisellään.
Näin selostettuna juoni voi kuulostaa aika lailla pöhköltäkin, mutta itse asiassa kirja vei vähän väsyttävän tuntuisen alun jälkeen melko hyvin mukanaan. En yleensä välitä scifistä tai mihinkään siihen viittaavastakaan, mutta Morviv-hoidon kuvaus oli oikeastaan aika jännittävä, samoin kirjan loppu, jossa myös Teresan mielenmaisema tuli selvemmin esille. Kirjailija itse on blogissaan nimittänyt Maanpäällistä parhaaksi kirjakseen, ja olen taipuvainen olemaan samaa mieltä.
