New Yorkissa järjestettiin tulevaisuuden maailmaa esittelevä maailmannäyttely toisen maailmansodan kynnyksellä vuosina 1939–1940. Merkittävä tapaus jätti jälkensä moneen aikalaiseen, etenkin lapsiin, joille tapahtuma oli luonnollisesti hienouden huipentuma.
Näin on myös Maailmannäyttelyssä, jossa E. L. Doctorow kuvaa kaikkien merkkien perusteella omaa lapsuuttaan: päähenkilön nimi on Edgar, kuten Doctorow’n, samoin perhe on kuin Doctorow’n oma perhe. Kirja vie lukijan 1930-luvun New Yorkiin, alemman keskiluokan Bronxiin ja lapsen näkökulmaan. Mutta vaikka näkökulma on lapsen, tyyli on hienostuneen aikuisen. Väliin tarjotaan luku, jossa kertojan näkökulman saa Edgarin äiti, isoveli tai täti, joka ikäänkuin kommentoi kirjoitusta ja tarjoaa omaa näkökulmaansa. Tällä tavoin Doctorow voi esitellä näkökulmia, jotka eivät lapsikertojalle sovi.
Kokonaisuus on hieno ja miellyttävä. Vaikka aikakauteen mahtui vaikeuksia, kuten lama, joka kosketti myös Edgarin perhettä, kun isä joutui luopumaan omistamastaan liikkeestä, ja lopussa toisen maailmansodan uhka, niin silti Edgarin näkökulma on valoisa ja positiivinen. Kirjan loppuhuipennus, kauan odotettu vierailu maailmannäyttelyssä, on eräänlainen monumentti tälle optimismille.
Maailmannäyttely on hyväntuulinen lapsuudenkuvaus, joka antaa kurkistaa 1930-luvulle ja toisaalta myös tulevaisuuteen sellaisena, kuin se 1930-luvulla näyttäytyi.