Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Japanilaisen Haruki Murakamin Maailmanloppu ja ihmemaa ei päästä lukijaansa helpolla. Mutta ei sen ole tarkoituskaan. Mikäs surrealistinen seikkailu se sellainen olisi?!
Maailmanloppu ja ihmemaa, kolmas Murakamini, eroaa kahdesta edellisestäni melkoisesti. Romaanit Sputnik-rakastettuni sekä Värittömän miehen vaellusvuodet olivat ”tavallisempia”, sellaisia enemmän maanpäällisiä, joissa avainsana on oikeastaan japanilaisuus. Ne kuvaavat japanilaisia ja heidän mielenmaisemaansa mielestäni nyt lukemaani verrattuna realistisesti; heidän uraohjautuvaisuuttaan, sisäänpäinkääntyneisyyttään ja ulkokultaisuuttaan, tapoja jotka saattavat kummastuttaa, mutta jotka kuitenkin ovat ominaisia tälle kansalle. Näin japanilaiset toimivat, luulisin.
Maailmanloppu ja ihmemaa sitä vastoin liikkuu miltei yksinomaan päähenkilönsä pään sisällä luoden monimutkaisen kaksikerroksisen tietoisuuden, jonka ytimenä on Maailmanloppu-draama. Kirjan luvuista joka toinen sijoittuu Maailmanloppuun joka toinen taas kovaksikeitettyyn ihmemaahan, jossa Laskijat ja Merkitsijät taistelevat osina Systeemiä ja Tehdasta. Maailmanloppu taas on merkillinen, murtumattoman muurin ympäröimä kaupunki, josta ei ole ulospääsyä ja jossa menettää muistonsa, varjonsa ja pikkuhiljaa myös sielunsa.
Maailmanloppu ja ihmemaa on teos, jonka maailmaan on erityisen helppo uppoutua. Heti ensimetreiltä lähtien tuntui kuin olisin itse astunut jonkinlaiseen vaihtoehtoiseen todellisuuteen, niin hienosti Murakami teoksensa miljöön lukijan eteen rakentelee. Asiat paljastuvat pikkuhiljaa, luku luvulta sukellamme yhä syvemmälle tähän surrealistiseen seikkailuun. Tämä teos onkin ehkä juuri sitä, mitä olen Murakamilta odottanut ollen oikeastaan täydellinen esimerkki siitä, mitä tarkoitetaan surrealistisella kirjallisuudella. Se pyrkii kuvaamaan ihmisen tiedostamatonta sielunelämää alitajunnan ja unien kautta, fantastisia, outoja ja kauhistuttaviakin mielikuvia luoden.
Minä pidin tästä erikoisesta seikkailusta, joka lukeutuu Murakamin varhaisempaan tuotantoon ja jonka Raisa Porrasmaa on nyt kolmekymmentä vuotta myöhemmin upeasti suomentanut suoraan japaninkielisestä alkuperäisteoksesta. Aivan joka hetki en ollut ihan varma, josko käsitin kirjailijan ajatuksenjuoksua aivan pilkulleen, mutta ehkä tämä ei olekaan tärkeintä, kun puhutaan näinkin monimutkaisesta systeemistä. Pääosin kuitenkin pysyin juonessa mukana ja loin silmieni eteen maailman, jossa saattoi tapahtua ihan mitä vain ja milloin vain. Mikään ei ollut liian outoa.
Minusta tuntuu, että tämän kirjan – kuten toki jokaisen, mutta tämän aivan erityisesti – jokainen lukija kokee ja näkee täysin omalla tavallaan. Minun eteeni se synnytti jollakin tapaa animoidun maailman, vähän kuin olisin lukenut tietokonepeliä, sellaista vanhaa, jollaisia kukaan ei enää pelaa. Toisaalta jos meiltä kysyttäisiin, mitä sinä tekisit, jos maailma uhkaisi loppua muutaman päivän sisällä, me kaikki vastaisimme varmasti omalla tavallamme. Aivan kuten meillä kaikilla on omat ihmemaamme, mielikuvituksemme, ja kuten me olemme sisäistäneet ajatukset tietoisuudesta ja identiteetistä.
Siis suosittelen ilman muuta!
Ja niin, jos Värittömän miehen vaellusvuosissa Suomea kuvailtiin noin 70 sivun verran, ei Murakami tälläkään kertaa ole unohtanut meitä, vaan maamme mainitaan muutamaan otteeseen sivulauseessa. Nauttikaamme päivistämme täällä leppoisuuden tyyssijassa.
