Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Maailmankaikkeus on mielenkiintoinen paikka. Avaruudesta löytyy niin erikoisia ja äärimmäisiä paikkoja, että niiden voisi kuvitella olevan puhdasta mielikuvituksen tuotetta. Vai miltä kuulostaa Uranus, jossa sataa timantteja tai äärimmäisen kuuma eksoplaneetta WASP-76b, jossa taivaalta sataa sulaa metallia? Tiedetoimittaja Jani Kaaron Maailman pahimmat paikat näyttää, miten todellisuus todellakin on tarua ihmeellisempää.
Kirjassa matkataan muun muassa Jupiterin kuuhun Ioon, joka on aurinkokuntamme vulkaanisin paikka ja Saturnuksen kuuhun Titaniin, josta löytyy erikoisia jäätulivuoria. Paljon muutakin erikoista liittyy Titaniin, paikka on nimittäin Kaaron sanoin oikea Roope ankan toiveuni: kuu on käytännössä pelkkää fossiilista polttoainetta. Paitsi, että Titanissa sataa metaania, siellä on valtavan suuria metaanijärviä, joissa on enemmän hiilivetyjä kuin kaikissa maapallon öljylähteissä yhteensä. Sen lisäksi Titanin valtavat mustat dyynit ovat muodostuneet kiteytyneistä hiilivedyistä, ja niissä on enemmän energiaa kuin kaikessa maapallon kivihiilessä yhteensä. Varmasti aikamoinen näky.
Näistä päästään Marsin planeetanlaajuistet hiekkamyrskyihin ja Saturnuksen Eiffelin tornin levyisiin salamaniskuihin, ja ne ovat vain alkua, sillä mitä pidemmälle kirjassa edetään, sitä kummallisemmaksi asiat muuttuvat.
Valtavan nopeasti pyörivät ja tiiviit neutronitähdet ovat vain 10–40 kilometrin kokoisia palloja, mutta ne ovat universumin vaarallisimpia palloja. Vain teelusikallinen neutronitähteä painaisi yhtä paljon kuin Mount Everest, ja jos tuollaisen teelusikallisen voisi tuoda maapallolle, se porautuisi välittömästi maapallon läpi ja räjähtäisi voimalla, jossa parissa sekunnissa vapautuu yhtä paljon energiaa kuin auringosta. Seurauksia maapallolle voi vain kuvitella. Eikä siinä kaikki. Neutronitähdet ovat niin äärimmäisiä kappaleita, ettei niitä voi edes lähestyä 1000 kilometriä lähemmäksi hajoamatta atomitasolle, neutronitähti nimittäin repisi lähestyjän elektronit irti atomeista ja me hajoaisimme kuin tuhka tuuleen.
Mustat aukot voittavat neutronitähdet äärimmäisyydellään, mutta yksi asia voittaa nekin vaarallisuudessa, nimittäin tapahtuma joka synnyttää mustat aukot ja neutronitähdet: supernovaräjähdykset. Tässä tuli kirjan suurin yllätys, sillä kirjassa mainitaan 2,6 miljoonaa vuotta sitten tapahtunut massasukupuuttotapahtuma, joka tappoi huomattavan osan silloisesta merielämästä. Sen todennäköisenä syyllisenä pidetään supernovaräjähdystä joka tapahtui noin 150 valovuoden päässä Maasta. Tämä oli todella kiinnostava tieto, josta en ollut kuullut aikaisemmin, ja on tietysti arvostettavaa, että lapsille suunnatussa tietokirjassa on mukana ihan uutta tutkimustietoa. Kirja on aika ohut, joten hirveän syvälle yksityiskohtiin ei toki tapahtuman parissa mennä, mutta Maailman pahimmat paikat antaa joka tapauksessa eväät jatkaa aiheen parissa itsenäisesti.
Vielä pitää mainita Jussi Kaakisen onnistunut kuvitus, joka tukee hyvin tekstiä. Tällä kertaa Kaakinen on päätynyt retrohenkiseen keltasävyiseen kuvitukseen, joka sopii tekstiin hyvin. Maailman pahimmat paikat on kaikkiaan oivallinen ja helposti sulatettava nuorille suunnattu tietokirja, jota voi suositella kaikille avaruudesta kiinnostuneille.
