Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Jean Rouaud’n omaelämäkerrallisen sukukronikan kolmas osa Maailma, likimain keskittyy kirjailijaan itseensä. Aivan liian nuorena isänsä menettänyt Rouaud tavataan nyt yliopisto-opiskelijana ja takauman kautta myös koulupoikana sisäoppilaitoksessa. Rouaud tapaa yllättäen uudelleen vanhan koulutoverinsa Gyfin, ja heidän välilleen kehkeytyvän alkoholinhuuruisen ystävyyden ympärille romaani rakentuu. Gyfin seurassa viihtyy myös kuvankaunis Théo, johon Rouaud päätä pahkaa ihastuu.
Mutta tarinan juoni ja tapahtumien kronologia eivät ole Rouaud’n kerronnan kannalta keskeistä, sillä pääosaan nousee hänen poikkeuksellisen hieno tapansa kertoa. Rouaud ottaa muutaman keskeisen hetken polttopisteeseensä ja kiertää tarinointinsa langat pienten yksityiskohtien ympärille. Otetaan käsittelyyn vaikka romaanin ensimmäiset sivut: Maailma, likimain alkaa hykerryttävän hienolla kuvauksella jalkapalloviheriöltä. Jos Albert Camus ottikin Sivulliseensa vaikutteita kokemuksistaan jalkapallomaalivahtina, tekee Jean Rouaud hienon sivulliskuvauksen vastentahtoisesta ja likinäköisestä kyläseurafutarista, joka ei halua sotkea vaatteitaan kuraisella kentällä. Kuivakkaalla itseironialla on keskeinen merkitys.
Myös kirjan myöhemmissä vaiheissa likinäköisyydellä on sangen suuri rooli. Silmälasien rikkoutuminen sadistisen opettajan vuoksi johtaa siihen, että Rouaudin kertojaminä kieltäytyy näkemästä tarkasti. Mutta sitten myöhemmin, sillä yhdellä kerralla, kun hän lopulta näkee kaiken, hän näkeekin paljon sellaista, jonka ei olisi tahtonut olevan tottakaan.
Maailma, likimain on erinomainen romaani, kuten kaksi edeltäjäänsäkin, Kunnian kentät ja Kuuluisia miehiä. Lukupinossa seuraavana odottava Lahjojanne varten pitänee aloittaa pikimmiten. Suosittelen!
