Annie Proulx: Lyhyt kantama : Kertomuksia Wyomingista

Lyhyt kantama

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Wyoming on yksi Yhdysvaltojen neliskulmaisista osavaltioista. Pinta-alaltaan se on noin kolme neljäsosaa Suomesta, mutta asukkaita siellä on puolisen miljoonaa. Osavaltion suurin kaupunki Cheyenne on väkiluvultaan samaa kokoluokkaa kuin Rovaniemi. Wyoming ei siis ole mikään kovin merkittävä väestökeskittymä, lääniä on noin puoli neliökilometriä asukasta kohden.

Annie Proulx’lle osavaltio on kuitenkin ollut koti ja sen verran kiinnostava paikka, että Proulx on kirjoittanut kolme kokoelmallista Wyomingiin sijoittuvia tarinoita. Lyhyt kantama on kokoelmista ensimmäinen ja täynnä kovaa elämää vuorilla ja tasangoilla. Kirjassa Wyomingin jylhä luonto tekee ihmisten elämästä vaikeaa monin eri tavoin ja ihmiset itse hoitavat sitten loput.

Kokoelman tunnetuin novelli on ilman epäilystä sen viimeinen, kahdesta lammaspaimeneen lähtevästä cowboysta kertova Brokeback Mountain, jonka Ang Lee ohjasi menestyselokuvaksi vuonna 2005. Kuuma miesten välinen rakkaus yhdistettynä Wyomingin kaltaiseen paikkaan on harvoin resepti onneen ja menestykseen – eikä tässäkään.

Brokeback Mountain on totta tosiaan hieno tarina, eikä ihme, että se päätyi elokuvaksi. Kokoelmassa on kuitenkin monia muitakin hienoja kertomuksia. O. Henry -novellipalkinnon on voittanut Brokeback Mountainin lisäksi novelli Maan muta, hieno kuvaus sonniratsastajan ankarasta elämästä.

Lyhyt kantama on täynnä lohduttomia ihmiskohtaloita, vaikuttavaa luontoa, ankaria oloja ja vahvaa tunnelmaa.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...