Johan Bargum on kirjailija, joka ansaitsisi vähän enemmän näkyvyyttä ja suitsutusta. Kertojaveteraanin (s. 1943) laaja tuotanto on läpeensä laadukasta, mutta yhdellä kirjallisuuden osa-alueella hän suorastaan loistaa: lyhytproosassa. Ainakin minä nostan hänen novellituotantonsa aivan ylimmälle huipulle.
Bargum on voimakkasti vahvuusalueellaan uudessa kokoelmassaan Lyhykäisiä. Ilmaisu on erittäin tiivistä. Juttujen pituus vaihtelee kolmisäkeisistä runoista noin viiden sivun pienoisnovelleihin. Bargum käsittelee kauniilla tyylillään rakkautta, parisuhteiden karikoita ja vanhuutta, vanhenemista. Tärkein aihe hänellä on jonkin loppuminen, jostain luopuminen. Lopulta vain purjehtiminen tuntuu olevan tärkeää, mutta ei sekään oikeastaan ole kovin tärkeää. Siitäkin voi luopua, kukin tavallaan.
Muutamia sivuja Bargum varaa luontokuvauksille. Hän kertoo tietosanakirja-artikkelimaisesti merihevosista, tutkii lämpimällä ironialla kissaa ja perehtyy pienten luotojen hurmaaviin erityispiirteisiin. Kaikki toimii.
Lyhykäisiä tarjoaa lukijalle hengähdystauon, omaa tilaa, rauhallisen hetken. Kaunis, pieni kirja. Suosittelen poikkeuksellisella lämmöllä!