On edelleen kesä noin vuonna 1970. Antero, Jaakko ja Annikki viettävät lomaa niin kuin lasten kuuluukin: uiden, ulkoillen, leikkien ja isompiaan härnäten. Mustanaamiot ja lepakkomiehet, tutkimusmatkailijat ja tarzanit rakentelevat risumajoja, syövät maksamakkaraa ja väistelevät hyttysiä.
Välillä Jaakko joutuu mielenhäiriöön ja alkaa odottaa koulun alkua. Hän paranee toki pian. Annikin isosiskoa on helppo ärsyttää: mehupillikin riittää. Anteron mielikuvitusystävä soittelee kitaraa ja opettaa elämän totuuksia. Ajoittaisilta nahinoiltakaan ei vältytä, mutta ystävyys kestää parit painiotteetkin.
Pauli Kallion ja Reetta Niemensivun hyväntuulinen Lyhenevä kesä -sarjakuva on saatu jo toisen kerran koviin kansiin. Sunnuntaisarjan mittaiset jaksot ovat ilmestyneet Kalevassa, Nivala-lehdessä ja Ylä-Satakunnassa vuosina 2016 ja 2017.
Pidän Niemensivun iloisesta ja värikkäästä piirrosjäljestä, joka tavoittaa lapsuuden riemut ja harmit hienosti. Pauli Kallion vahvuus kirjoittajana on rakentaa kuuteen ruutuun valmis seikkailu. Siirtymät leikkihahmoista oikeisiin lapsiin on tehty sulavuudella, jolle vetää vertoja vain lapsen oma kyky elää mielikuvitusmaailmoissaan.
Tarinoiden näkökulmarajaus Anteroon, Annikkiin ja Jaakkoon on myös mukavan selkeä: aikuisia ei oikeastaan näy – ajoittain toki kuuluu, mutta pääosin kuvien ulkopuolelta.
Lyhenevä kesä 2 : Riemua ja rähinää on mukava paketti kesän lämpöä (ja ei nyt toki pelkkää lämpöä; lienevätkö parin viime vuoden sadekesät vaikuttaneet työparin aiheisiin?) ja lapsuuden viatonta riemua. Kyllähän tätä taas mielikseen lueskelee ja hymysuin vinkkailee!