Timo R. Stewart: Luvatun maan lumo : Israelin kristityt ystävät Suomessa

Luvatun maan lumo

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Mitä on kristillinen sionismi? Turvaudun jälleen kerran Wikipediaan, sen rajoitukset muistaen, löytääkseni edes jonkinlaisen määritelmän. ”Kristillinen sionismi on eräiden kristittyjen uskomus- ja oppirakennelma, jonka mukaan juutalaisten paluu Pyhään Maahan ja nykyisen Israelin valtion syntyminen vuonna 1948 ovat merkkejä Raamatun profetioiden täyttymisestä”. Timo R. Stewart on julkaissut kristillisestä sionismista poliittisen historian väitöskirjan vuonna 2015, ja käsillä oleva teos perustuu tähän väitöskirjaan. Aihe on mielenkiintoinen ja monitahoinen, ja Stewart on onnistunut luomaan siitä ymmärrettävän, kiihkottoman ja mielestäni myös tasapuolisesti asioita katsovan yleistajuisen kirjan.

Kirjan sisältö on niin runsas, että sitä on vaikea referoida tässä lyhyesti. Paljon on annettu tilaa matkustamiselle ja matkailijoille, joita oli Palestiinan alueella jo 1800-luvulta lähtien. Kokemus Pyhästä Maasta oli kuitenkin pettymys. Ilmasto oli liian kuuma, maa karua ja asukkaatkin epämiellyttäviä, mihin kaikkiin löytyi looginen syy:

”Maa ei ollut sellainen, joksi se oli kuviteltu, koska sen yllä lepäsi Jumalan kirous. Kirous taas liittyi juutalaisiin ja heidän kollektiiviseen päätökseensä olla ottamatta vastaan Jeesusta messiaanaan.”

Pettymys sai joissakin aikaan halun tehdä lähetystyötä juutalaisten parissa, ja tämä juutalaislähetys on eräs kirjan keskeisiä teemoja. Eihän se ole edelleenkään loppunut, vaan joidenkin kristittyjen parissa ehkä tärkein lähetystyön alue. Lähetystyöntekijät ja fundamentalistikristityt kotimaassa uskoivat, että juutalaisten kääntymys merkitsisi maailmanlopun aikaa, siis Jeesuksen toista tulemista, jota haluttiin tietysti jouduttaa. Kun Israelin valtio syntyi vuonna 1948, haluttiin sekin tulkita eskatologisesti eli lopun aikoja ennustavaksi. Lähetystyön lisäksi normaali matkailu Israeliin lisääntyi vähitellen, ja eräänä ainutlaatuisena muotona oli 1960-luvun alusta lähtien nuorten lähteminen töihin israelilaisille yhteistoimintatiloille eli kibbutseille, joissa vapaaehtoistyöntekijät ahersivat pitkää päivää, opiskelivat hepreaa ja matkustelivat ympäri maata. Heistä oli valtiolle tietysti taloudellista hyötyä, ja lisäksi he antoivat ulkomaailmalle myönteistä kuvaa nuoresta Israelista.

Stewartin kirjan loppupuoli kuvaa otsikolla ”Uskonnollinen on poliittista” sitä, miten Israelin ja palestiinalaisten suhteet näkyivät suomalaisessa politiikassa. Vasemmisto oli herännyt palestiinalaisten asialle, oikeisto ja erityisesti vuonna 1958 perustettu Suomen Kristillinen Liitto (myöhemmin Suomen Kristillisdemokraatit) halusivat tukea Israelia. 

Luvatun maan lumo on tärkeä kirja tärkeästä aiheesta; kukaan länsimaalainen ei ole voinut välttyä kuulemasta Israelin ja palestiinalaisten vaiheista. Minusta Stewart kirjoitti teoksensa niin objektiivisesti kuin vain mahdollista on. Tieteellinen teksti on taitavasti käännetty yleistajuiseksi, mutta samaan aikaan siihen on sisällytetty tarkat lähdeviittaukset ja laaja henkilöhakemisto. Kirjan saama Tieto-Finlandia -ehdokkuus syksyllä 2022 oli aivan ansaittu.

Tuija

Olen Tuija ja kirjat ovat kuuluneet olennaisesti elämääni jo yli 50 vuoden ajan. Työurakin sijoittui kirjastoihin, joten lapsuuden haave kirjojen ympäröimästä elämästä on toteutunut. Rakastan laatukirjallisuutta, tyttökirjoja ja hyviä dekkareita. Tuijan haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...