Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Uusi David Mitchellin kirja on aina jotain kiinnostavaa, sen verran jykevän vaikutuksen Pilvikartasto aikanaan teki. Luukellot ei ole poikkeus.
Tapahtumat alkavat 1980-luvulta, kun teini-ikäinen Holly Sykes karkaa riidan jälkeen kotoaan, muuttaakseen yhteen poikaystävänsä kanssa. Poikaystävä osoittautuu petolliseksi, joten Holly on omillaan.
Alkuun kirja vaikuttaa kapinoivan teinin kasvukertomukselta 1980-luvulta, mutta tarina saa pian käänteitä, jotka vievät sitä aivan muihin suuntiin. Holly pysyy kuitenkin tapahtumien keskiössä, tavalla tai toisella, vaikka kirjan kertoja välillä vaihtuukin – Hollyyn törmätään silti.
En halua kertoa liikaa kirjan vaiheista, mutta sanottakoon nyt vaikka niin, että Holly on pelinappulana psykoesoteerisessa sodassa, jota käyvät keskenään kuolemattomat, joista toiset ovat kuolevaisia ihmisiä – luukelloja – kohtaan suopeampia kuin toiset.
Melkoisen fantastista tavaraa siis tämäkin. Kirjalla on mielenkiintoisia yhteyksiä Pilvikartastoon, Jacob de Zoetin tuhanteen syksyyn ja Mitchellin muuhun tuotantoon: tarkkaavainen lukija voi huomata tuttuja henkilöitä.
Tarina on Mitchellin tapaan raskassoutuinen ja tuhtia luettavaa. Asiaa ei auta taiton lievä ahtaus tai Mitchellin taipumus luennointiin – esimerkiksi sotajournalisti Ed Brubeckista kertova vaihe tuntui vähän tarpeettoman pitkältä ja raskaalta, eikä sillä tuntunut lopulta olevan suurtakaan merkitystä juonen kannalta; se tuntui enemmän Mitchellin kritiikiltä Irakin sodan käänteitä kohtaan.
Kokonaisuus oli kuitenkin palkitseva ja lukemisen arvoinen ja olen aivan varma, että kunhan Mitchelliltä taas suomennetaan jotain, luen sen oitis.
