Sita Salminen: Lupa

Lupa

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Lupa on melkoisen harvinainen ilmestys: se on seksinovellikokoelma, jolla on nimetty kirjoittaja. Seksinovellikokoelmiahan on ilmestynyt ennenkin, Gummerus esimerkiksi julkaisi Erotica-sarjassaan neljä kokoelmaa 2010-luvun aluksi. Nämä kokoelmat olivat siveästi anonyymejä, vaikka kirjoittajat todennäköisesti tunnettuja olivatkin.

Tubettaja Sita Salminen on kuitenkin rohkeasti lähtenyt omalla nimellään asialle. Se on tietysti se syy, minkä vuoksi tämä kokoelma on ylipäänsä julkaistu ja miksi se rikkoi kirjakauppojen myyntiennätyksiä ja myi ensimmäisen painoksensa loppuun ensimmäisenä ennakkomyyntipäivänä. Kun kiinnostava ja kaunis nuori nainen, jolla on yli 350 000 tilaajaa Youtubessa kirjoittaa seksistä, huomioarvo on taattu.

Kustantaja kuvailee kirjaa näin:

Sita Salmisen Lupa – Eroottisia novelleja on rohkea ja nautinnollinen puheenvuoro seksipositiivisuuden puolesta. Kutkuttavat tarinat kuvaavat, miten joskus parasta on hellyys, toisinaan kovemmat otteet, mutta ehkä kaikkein kiihottavinta on antaa ja saada lupa. Sita Salminen jakaa elämäänsä sosiaalisessa mediassa ja on puhunut paljon muun muassa itsetunnosta ja oman kehon hyväksymisestä. Hän haluaa osoittaa, kuinka seksipositiivisuus kattaa seksuaalisuuden kaikki sävyt; räiskyvän ilon ja hekuman lisäksi on voitava puhua ihan arkisesta seksistä sekä seksiin liittyvistä epävarmuuksista ja paineista.

Ihmettelin kirjan GoodReadsissa saamia huonoja arvioita, mutta tässäpä se syy osittain on. Kuvaus antaa ymmärtää että luvan antaminen ja saaminen olisi jotenkin keskeistä kirjassa, samoin seksin arkisuus, epävarmuudet ja paineet. Sitten kun kirjassa onkin lopulta ihan tuikitavallisia seksifantasioita, niin onhan se pettymys.

Itse lähestyin kirjaa kuitenkin vailla suurempia ennakko-oletuksia, odotin jotain Erotica-sarjan kirjojen tasoista viihdettä. Sitähän nämä. Monimuotoisuusruutuja rastitaan jonkin verran, pelkkää heteroseksiä tämä ei ole: tarinoista löytyy miesten välistä seksiä, naisten välistä seksiä, kolmen kimppaa, pyörätuoliseksiä, kevyttä alistamista ja vähän valtapelejä. Mitään erityisen kinkyä tai omaperäistä kirjassa ei ole.

Sen luvankaan perään ei aina niin eksplisiittisesti kysellä. Räiskyvää iloa ja hekumaa kyllä riittää, epävarmuuksia ja paineita taas ei juurikaan näy. Enimmäkseen kaikki on juuri niin helppoa ja vaivatonta kuin seksifantasioissa yleensä on tapana.

Jos odottaa ihan hyvin kirjoitettuja, tavallisia seksinovelleja, niitä Lupa tarjoaa. Jos tykkäsi Erotica-sarjan kokoelmista, tämäkin kannattaa kirjastosta ilokseen lainata.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 327 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...